Talviaikaankin ollaan siis päästy ja neiti nukkuu melkeinpä sinne seitsämään. :D Nyt on siis juuri hyvä aika pistää kaikki rytmit ja arkisetrutiinit uuteen uskoon. Viiden päivän päästä meikäläiset istuu meinaan Helsinki-New York lennolla ja siitä sitten kevyt 4 tunnin vaihto ja tunnin lento vielä Bostoniin. Huh, hiukan meikäläistä huimaa että mitä sitä ollaankaan taas tekemässä vaikka kyllähän immeiset lentelee tuon tuosta pienten lasten kanssa. No meikäläistä kyllä jännittää ja hirvittää, lähinnä just se että ottaako korviin ja miten me saadaan Mimmi olemaan sylissä tai siinä vauvankopassa koko tuo pitkä lento. Se tuntui niin helpolta silloin pari kuukautta sitten, kun lentoja varailtiin ja neiti istua pönötti vaan suurimman osan ajastaan paikallaan. No eipä tämä tuore äiti silloin tajunnut, että kuinka paljon sitä kehitystä ja liikettä voikaan parissa kuukaudessa pieneen ihmiseen mahtua. No varmuuden vuoksi on nyt kuitenkin siis hommattu, jos jonkinlaista nenäsumutetta ja puuduttuvaa korvatippaa jne jne. Maitoa, ruokaa ja vaippaa on myöskin melkoinen läjä raahattavaksi. Meillähän oli sitä jenkkilästä tuotuakin maitoa testattavaksi, mutta ei Mimmi oikein sitä tykännyt juoda ja hiukan erille se kyllä maistuikin. Lisäksi oli väriltään paljon ruskeampaa kuin korvike täällä Suomessa ja maisteluiden jälkeen neidillä oli joku hirmuinen kiukku illalla, joten ehkä kyseinen tuote ei muutenkaan sopinut. Huusi tosiaan varmaan 10-15 minuuttia ja mikään ei auttanut, vasta kuin laitoin lämpimään veteen ja suihkuttelin lämmintä vettä selän päälle niin rauhottui.
Kävelemään neiti ei nyt siis ilman tukea oppinut ennen kuin matka koittaa, mutta uudet talvikengät me silti käytiin tänään ostamassa. Oon tässä nyt muutaman viikon tapellut noiden Reiman talvisaappaiden kanssa ja hermo on meinannut mennä, niin hankalat sitten kuitenkin pukea pieneen jalkaan. Hiki päässä saa kääntää ja vääntää. Näille uusille kengille mun kriteerit oli, että niiden pitää olla lämpimät, tukevat ja helppot pukea jalkaan ja sitähän nää kyllä on....tuo vetoketju on kyllä ihan ykkösjuttu pukemisen kannalta!!Näillä nyt siis lähdetään maailman tuuliin...
Pottaharjoituksia ollaan myöskin nyt pari viikkoa jatkettu epäsäännöllisen säännöllisesti. Mitään stressiä ei olla siis otettu, mutta ruokailuiden jälkeen ja aamulla ja kun vaippaa on vaihdettu ollaan Mimmi potalle pistetty ja neiti on tosiaan oivaltanut homman juonen. Sanotaanko, että kakka on tullut ehkä 2-3 kertaa vaippaan näiden kahden viikon aikana, muuten tarpeet on toimitettu hienosti potalla!!!Äiskä on tietysti super ylpeä ja ihmeissään, että kuinka helposti siihen pottaan voikaan oppia. Noh eihän Mimmi nyt vielä kuitenkaan ns. kuiva ole, joten ei nyt vielä nuolaista ennenkuin tipahtaa. :D Sehän voi olla, että hotelleista ei siellä rapakon takana pottia löydy niin tämäkin homma voi mahdollisesti ottaa paljonkin takapakkia.
Kaiken kaikkiaan tunnelmat on aikas sekavat täällä tällä hetkellä, tuleva matka tietysti tosiaan mielessä ja se onkin paljon vienyt ajatuksia siitä surullisemmasta asiasta. Äidin kuolemasta tulee tosiaan viikon päästä kuluneeksi tasan vuosi. En ole täällä nyt silloin sitten haudalle kynttilää viemässä, mutta uskon että äiti ymmärtäisi. Voihan se olla, että sen kynttilän voisi sytyttää jossain siellä Bostonissakin. Tänään juuri yhdelle ystävälleni sanoin, että muistan niin sen päivän kun noin puolitoista vuotta sitten New Yorkiin viimeksi lähdettiin ja ajettiin silloin matkalla lentokentälle Jorvin sairaalan kautta. Äiti tuli meitä silloin Jorvin aulaan vastaan ja lähti siitä sitten taxilla kotiin kun me taas hurautimme lentokentälle. Nyt ei ole äiti enää saattamassa, mutta ehkä sitten jostain sieltä meidän matkassa kulkemassa sielläkin. Mun ajatukset ainakin siellä jossain ja toki haudalla aijon siis käydä ennenkuin reissuun lähdetään. Ajatellakin, että siitä tosiaan jo vuosi....niin pitkä ja silti niin lyhyt aika, niin raskasta ja silti niin ihanaa aikaa....ja kuitenkaan mä en vieläkään pysty järjellä ajattelemaan että äiti on todellakin poissa. Mä lupasin äidille silloin, että sais olla musta vielä ylpeä ja että täällä pärjätään....tänään juuri mietin, kun Mimmiä katselin että oliskohan äiti ylpeä siitä millainen äiti olen Mimmille ollut? Ehkä voin kuvitella sen lämpimän äidin halauksen, mitä ei keneltäkään muulta voi saada ympärilläni ja kuiskauksen korvaani - voi äitin Iidu, kukaan ei voisi olla tuossakaan parempi kuin sinä!! Ehkä, jos oikein kuvittelen....niinhän äidilläni oli tapana tehdä, kun epäilin itseäni. Voi hitto kuinka ISO ikävä sitä onkaan, kun oikein rupesin taas miettimään!!
Nyt se muskarilainen saapuukin ja saa ison ISON rutistuksen!!
