lauantai aamun syvällistä pohdintaa

Näin kotona ollessa on vähän liiankin paljon aikaa ajatella kaikkea. Oliskin todella yksinäistä jollei tuo kultsikin pääsääntöisesti tekis töitä kotoa käsin. Toisaalta taas viihdyn oikein hyvin täällä kotona, totuttelua se on kyllä vaatinut ja tulee vielä vaatimaan. En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään urasuuntautunut ihminen, mutta halusin kuitenkin että olisin jonkunlaisen hyvän työn saavuttanut siinä vaiheessa kun tähän perheeseen lapsia hankitaan. Viimesen vuoden aikana sitä on paljonkin sitten miettinyt, että kuinka paljon sillä sitten loppupeleissä on tai oli merkitystä. Tärkeää olis kuitenkin kai tehdä sellaista mistä pitää, mitä rakastaa...toteuttaa niitä oman elämänsä suuria haaveita. Kuinka moni meistä kuitenkaan sitten uskaltautuu irrottautumaan ja kokeilemaan siipiään siinä mistä todellakin unelmoi kun on asuntolainat ja laskut maksettavina jne?!

Kyllä tuo äidin sairaus ainakin itseäni pisti miettimään, että mitä varten täällä ollaan ja mikä tämän elämän tarkoitus on. Pitäisi oppia nauttimaan niistä elämän ihan pienistäkin asioista. Se vaan unohtuu niin helposti ja kaiken suurenkin surun keskellä tää arjen orovanpyörä nappaa niin helposti mukaansa ja sitä rupee taas valittamaan ihan pienistäkin asioista. Sitä täytyy oikein ravistella itseään välillä vaikka toisaalta se on myös kovin helpottavaa, kun tajuaa ettei tässä elämässä koko ajan tarvitse kantaa niin suurta taakkaa harteillaan.

Olen aina rakastanut perhettä ja ystäviäni, joten tuskin äidin sairauden ainakaan sitä tarvitsi tulla minulle opettamaan. Jospa sitten vastuuntuntoa Mimmin tuloa varten, sitä kuinka siihen huolenpitoon on sidottuna? Se on raskasta olla vastuussa suurista asioista, kuten toisen hyvinvoinnista....raskasta rakastaa!! Mimmin syntymästä on kohta kaksi kuukautta ja olen huomannut, että Mimmin ja äidin hoitamisessa on paljonkin yhtäläisyyksiä. Kun synnymme tänne olemme täysin avuttomia, toisen armoilla ja pystymme kommunikoimaan hyvin alkeellisella tasolla. Ennen kuolemaamme, ainakin noin vaikean sairauden runtelemina olemme ihan siellä lapsentasolla jälleen. Vauvalle tuo kaikki on kuitenkin inhimilistä, aikuiselle ihmiselle ei. Läheisten ja itse potilaan on todella vaikea hyväksyä sitä, kun se kaikki viimeinenkin inhimillisyys revitään pois, sitä taannutaan taas vaippoihin, syötettäväksi eikä pystytä järjelliseen kommunikaatioon. Ajatukset siirtyvät jälleen vahvasti sinne lapsuuteen ja äiti-sanalla on loppuun asti se vahvin merkitys!! Lapsen huolehtimisessa on sentään jotain kaunista vaikka periaatteessa vastuu onkin täysin sama. Täytyy myöntää, että en olisi jaksanut huolehtia sekä äidistä että Mimmistä yhtä aikaa niin paljon kuin toivonkin, että äiti olisi Mimmin nähnyt. Sairaalassa ravaaminen tuon pienen nyytin kanssa olisi ollut niin raskasta. Nyt pystyn kuitenkin nauttimaankin tuon pienen simasuun olemassa olosta vaikka mielessäni pyörittelenkin vielä näitä elämän raskaita tosiasioita, haen vastauksia....ehkä jopa kysymyksiin mitä en itsekään tiedosta. Tietysti päälimmäisenä on kuitenkin ajatus, että MIKSI? No tuohonhan en saa koskaan vastausta.

Joka päivä joku kysyy minulta, että kuinka voin? Päivä kerrallaan on vastaukseni. Ennen sitä suunnitteli kaikkea pitkälle eteenpäin, nyt yritän edes elää tässä hetkessä. Mimmi pitää arjessa kiinni ja olen onnellinen perheestäni. Ehkä sitä on taas oppinut arvostamaan niitä asioita, mitä ennen piti itsestäänselvyytenä. Voin kertoa Mimmi, että vähän yli kolmekymppisenä sitä voi olla kovinkin onnellinen näin lauantai aamuna villasukat jalassa teemukinsa kanssa koti sohvalla, heränneenä siihen aikaan kun muutama vuosi sitten kömpi baarista kotiin. Sitä bilettämisenhuumaa en ainakaan kaipaa, aikansa kutakin vai miten se sanonta meneekään? Mukavaa launtaita siis kaikille, jos joku jaksoi lukea näin pitkälle!!

Ai niin ja loppuun vielä kuvia ihanista kuppikakuista, mitä yksi ihanainen kumpsutäti oli jaksanut ristiäisiin väkertää...unohtui viimeksi laittaa ja sitten vielä niille muutamille jotka ovat pyydelleet kunnon kuvaa vielä tuosta kastemekosta niin koitan tässä sellaisen räpsäistä nähtäväksi.

ja vielä itse simasuuuuuuuuuuu lempi puuhassaan