Ristiäiset

Viime lauantaina eli 9.3.2013 sait sinä rakas lapsemme nyt virallisesti nimeksesi Mimmi, Mimmi Mariia Kaarina. Tuo nimi oli päätetty jo aikaa sitten ja olin Petrillekin kertonut, että jos meille joskus syntyy tyttö niin siitä tulee Mimmi. Äitikin kysyi heti silloin, kun kuuli että odotan vauvaa että tuleekos siitä nyt sitten Mimmi. Oli ihan varma siitä, että tyttöhän sieltä tulee ja naureskelin mulle aina, että voi niin kuvitella kuinka Mimmi menee sitten tukka saparoilla räkä roikkuen ja tekee kolttosiaan. Minun tyttärestäni tuskin kuulemma tulee mitään hienohelmaa vaan Mimmi isolla M llä....no juurikin näin. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan ja voi kumpa äiti olisi saanut olla tuon näkemässa!!

Olinkin jo etukäteen miettinyt, että päivästä tulee varmasti hautajaisten jälkeen raskain tähän asti koska äidin poissaolo tule niin konkreettisesti jälleen eteen ja olihan kuolemasta kulunut tasan kolme kuukautta tuona kastepäivänä . Päivä oli jälleen muistutus siitä, että juhlasta puuttui se kenelle se olisi merkinnyt niiiiin paljon. No onneksi en kerinnyt asiaa sitten kauheesti miettimään, koska tarjoilujen väkertäminen vei niin paljon aikaa. Suihkuunkin ehdin kirmaamaan vasta puolituntia ennen papin saapumista ja vieraita otin vastaan pyyhe päällä....olihan siinä porukalla naurussa pitelemistä. Tilaisuus päästiin kuitenkin aloittamaan ajallaan ja papin pitämä virallinenkin osuus oli hyvin rento. Pappi oli sama kuin äidin siunauksessa, joten hän tiesi mihin oli tullut ja mitä mielessäni liikkui jne ja osasi korostaa kauniisti oikeita asioita puheessaan....että tämä lapsi on ilo, suuri lahja muttei kuitenkaan korvaa ketään jne. Olisin halunnut loppuun Suojelusenkeli-virren, mutta emme kuitenkaan sitä valinneet koska mulle tuli itku siitä jo torstaina kun papin kanssa kävimme tulevaa kastetta läpi. Siinä olisi ollut niin osuvat sanat ja se olisi kertonut siitä kuinka toivon äidin olevan Mimmin matkaa nyt tässä elämässä turvaamassa....

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie.
Ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi pianhan lapsonen langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois
sä kättäsi enkelin kädestä pois.

No muutamat kyyneleet sitä tuli joka tapauksessa vieritettyä, mutta hyvin se meni siihen nähden mitä olin ajatellut.

Kummeille iso kiitos siitä, että ovat tehtävään lupautuneet!! Minulla itselläni on erittäin läheinen ja hyvä suhde kummeihini ja omaan kummipoikaani, joten toivon että Mimmikin saisi omiin kummeihinsa tällaisen suhteen luotua. Ainakin yritimme sellaiset sydämelliset, läheiset ja helpostilähestyttävät immeiset tehtävään valita. Hieman jouduimme pohtimaan, että pyydämmekö kummeiksi näitä läheisimpiä sukulaisia vai ystäviä. Totesimme kuitenkin, että lähipiiri ei ole muutenkaan kauhean suuri niin on hyvä laajentaa tukiverkostoa ystäväpiiristä. Sylikummi oli tosin valittu jo ajat sitten, vaikka hänelle itselleen pyyntö taisikin tulla melkoisena yllätyksenä. Meille se oli kuitenkin helppo päätös ja olin äidillekin siitä jo viime kesänä puhunut, että pyydämme tätä ihanaa ystävää tähän tehtävään koska edelleenkään sanat eivät riitä kertomaan sitä kuinka kiitollinen hänelle kaikesta avusta äidin suhteen olen. Niimpä ajattelinkin, että ehkä näin pystymme osoittamaan hänelle hänen tärkeytensä ja merkityksensä perheellemme. Toiset kummit eivät toki jää yhtään varjoon pitkäaikaisina ja rakkaina ystävinä. Lisäksi saimme myös epäviralliset kummit, koska yksi näistä rakkaista ei kuulu kirkkoon niin joutuu nyt sitten olemaan epävirallinen kummitustäti....siinä on nyt sitten tätiä ja mummoa samassa paketissa.

Ihan semmoista virallista kastemekkoposea ei nyt tullut otettua, mutta tässä muutama kuva rakkaastamme tuona kauniina Maaliskuun päivänä, aurinko todellakin säteili kanssamme.

Lahjaksi pikkuneiti sai kaikkea ihanaa, osa perinteistä muistoksi ja käyttöönkin ja osa sitten käytännönhyödykettä ihan tähän tämänpäivän arkeen. Tämä hieno Tiny Loven viihdekeskus on Tampereen Vauvatalo Johannasta, kuten myös hauska Baby Art millä voi siis ikuistaa esim vauvan käden- ja jalankuvat kipsiin ja laittaa sitten kehyksiin valokuvan molemmin puolin. Näiltä olis muuten löytynyt myöskin semmoinen kipsipakkaus, millä olisi voinut tehdä valun omasta vauvamassustaan....hitto ku olisin silloin tiennyt niin olisin ehdottomasti askarrellut semmoisen muistoksi. No nyt se on liian myöhäistä. Tämä Tiny Loven viidakko viihdekeskus tuntuu olevan mukavan värikäs ja musat semmoset et neiti viihtyy, välillä tosin unikin yllättää nopeasti ku höheltää niin kovin aluksi menemään.

Jos nopeasti loppuun vielä jotain kuulumisia niin viime neuvola käynnillä taas mitattiin ja punnittiin, painoa oli jotain 5,4 kg ja pituutta 57cm eli kasvu on hyvässä vauhdissa. Vaatteita on jäänyt taas pieneksi, onneks iskä toi uusia halvalla sieltä rapakon takaa. Sitä D-vitamiinia en sit vaihtanutkaan siihen vesipohjaiseen, koska siinä olikin alkoholia ja se maistui ihan järkyttävälle....en voi lapseni suuhun semmoista tunkea ellei ole ihan pakko. Neuvolassa kyllä väitettiin et lapset tykkäis sen mausta, saanen epäillä. Vinkistä vaihdoimme nyt tuohon Relan valmisteeseen, missä samassa D-vitamiini ja maitohappobakteeri. Käytännössä ei vaihtunut siis kuin tuo D-vitamiini ja öljyn pohjana nyt myöskin auringonkukkaöljyä, Relan maitohappobakteeriahan olimme antaneet jo aikaisemminkin. Tuotehan on kalliimpi kuin normi D-vitamiini, mutta eihän tuolla nyt väliä ole jos vaan auttaisi noihin masuvaivoihin. Pari päivää olemme nyt antaneet ja alku näyttää lupaavalle, masu on heti toiminut kerran päivässä. Liekö sattumaa vai todellakin kiinni vaan tästä D-vitamiinistä. Tarvii nyt tarkkailla ja tehdä sitten johtopäätöksiä.

Muuten arki pyörii täällä aika kivasti. Rytmit oli aika sekaisin taas pari päivää ristiäisten jälkeen, mutta nyt ollaan saatu taas univelkaa kuitattua ja hiukan rytmistä kiinni. Mietin tässä myöskin, että jos rupeisin tänne aina kirjoittamaan joitakin äidin ja mun yhteisiä muistoja niin ei pääsis sit ainaskaan unohtumaan ja Mimmi sais niistä sitten aikoinaan kuulla. Ehdottomasti haluan, että neiti oppii mummonsa kuitenkin jotenkin tuntemaan. Josko tätä kautta pystyisin myöskin opettamaan niitä joitakin tärkeitä elämän perusarvoja, ainakin sinun minulle tärkeitä. Äiti on ollut taas vahvasti ajatuksissani, varsinkin kun olin Tampereella niin mielessä oli koko ajan ajatus että pitäisi soittaa...sitten sitä huomaakin ettei ole ketään kenelle soittaa. Kotonakin on ollut nyt semmoinen tunne, että äiti nousisi noita portaita minä hetkenä hyvänsä ja kysyis mitä mun Iidalle kuuluu. Voin melkein tuntea sen lämpimän äidin halauksen ympärilläni ja sitten se tunne taas katoaa....pelkään jo sitä päivää kun en enää muista miltä äiti kuulosti, tuoksui ja tuntui....ikävä on edelleen suunnaton.

Ja sitten tunnelman keventäjäksi muutama kuva simasuusta, olet niin rakas!!