Välillä tulee se hetki, kun tekisi mieli rutistaa rikki. Pysäyttää kello ja jäädä juuri siihen hetkeen. Äsken koin sellaisen ja ihan tässä arjen keskellä....ajatella!! Kysymättäkin on kai selvää, että se juttu liittyy jotenkin Mimmiin. :) Syötiin, minä omaani ja Mimmi syöttötuolissa maissinaksuja. Sitten se pieni käsi takertuu paitaani ja vetää luokseen halattavaksi ja märkä maissinaksuinen pusu poskelle. Kyllä tekee todellakin tästä elämästä elämisen arvoisen!!! Kunpa tuonkin hetken, sen lämpimän läikähdyksen tuolla jossain sisällä saisi tallennuttua tuonne jonnekin muistin syövereihin niin ettei koskaan milloinkaan unohtaisi. Ja sitten se hymy, tuon pienen lapsen hymy....niin aito ja valloittava!! Olen niin myyty, voikun elämä kohtelisi hyvin tuota pientä. Niin paljon kun mahtuu surua ja murhettakin tähän elämään. Ja niin se valitettavasti menee, että jokainen hyvä hetki muistuttaa mua surusta....missään ei ole semmoista hopeista reunusta kruunaamassa vaan se surun varjo. Nytkin Mimmi tuossa häärää, mansikka-pyjamassaan ja mun ainoa ajatus on, että voikun äiti olis nähnyt!! Niin paljon olisi jo kerrottavaa, monta juttua naurettavana ja kenelläppä muulle kuin äidille olisin tänäänkin ensimmäisenä kertonu, että hei et ikinä arvaa mitä Mimmi teki. Nyt mä kerron sitten sen täällä, kirjoitan muistiin ja toivon, etten koskaan unohda. Ehkä se joskus muistona sitten saa sen ansaitsemansa hopeisen reunuksen.
Mimmi täytti tällä viikolla 9 kk, aika menee hurjaa vauhtia. Mitään suurempia kehitysjuttuja ei ole nyt kai tapahtunut. Kauheesti ollaan kuulevinamme et hei se sano sitä ja tätä tai ainakin yritti. Eikös se niin mene, että sitä kuulee mitä haluaa?! :) Vielä siis jännitetään sitä ensimmäistä ihan oikeaa sanaa, että mikä se sitten tulisikaan olemaan? Jännää!!
Muuten meillä on ollut nyt pari päivää kiireistä, ollaan nimittäin tehty joulukorttimalleja....juu ei mitään askartelupaskartelua vaan Mimmi mallina ja äiti kameran takana. Saatte kohta pienen maistiaisen. Voi vitsi kuinka kivaa meillä onkaan ollut. Söpistelyä niinku isolla S:llä. Mimmi on nauttinut nakkeilusta pehmeällä lampaantaljalla, hoooo-huokaukset kimaltelevista palloista, pienten sormien rapistelu lahjapapereissa ja keinuntaa keinuporolla. Keinuporolla menee jo yksin niin hienosti!! Mutta sieltä se Mimmin ihan ensimmäinen joulu saapuu, Mimmi ei varmasti tule sitä muistamaan mutta äiti koittaa imeä jokaisen hetken itseensä. Toivottavasti muutama kuvakin säilyisi noista monista. Tämä päivä, nämä hetket, nämä kuvat ovat jotain....niin kai ne on niitä elämän pieniä iloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti