Kohtako meillä on jo taapero? :)

Nää päivät tuntuu taas vaan katoavan johonkin, ei ymmärrä!!! Kovin on mietteet jo siellä tulevassa matkassa ja et mitenköhän sekin menee. Melkoset kauhuskenaariot oon saanu jo itselleni luotua, kuinkas muutenkaan. Enhän mä nyt pystyis olemaan tämmöistä asiaa etukäteen stressaamatta. Huonosti on taas muutamana yönä Mimmiäkin nukuttuna tai neiti ollut sitä mieltä, että vähempikin yöuni riittäis. Itselläni taas aamuyöstä nuo asiat juoksee niin vinhaa vauhtia päässä, että ihan turha kuvitella klo 6.00 pidemmälle nukkuvansa. Muutamana aamuna olen nyt sitten lähtenyt uimaan....melkosia vaan ne eläkeläisetkin siellä hallilla. Ei ihan aina meinaa hermo kestää niitä niiden kälätyssessioita ja hyvä, kun mahtuu välistä uimaan. No eilen aamulla mun päivän pelasti täydellisesti isänsä kanssa uimaan tullut kehitysvammainen poika, siis se riemu kun hän pääsi sinne veteen!! Se oli jotain aivan ihanaa katseltavaa, kuinka pieneen joku voikin olla niin onnellinen. Pisti taas mietityttämään itsensä suhtautuminen tiettyihin asioihin. Täytyy kyllä samaan hengenvetoon todeta, että välillä on kauheen raskasta pysähtyä näkemään asioita. Olis kauheen helppo kulkea vaan siinä omassa vaaleanpunaisessa pumpulipilvessä laput silmillä ja olla juuri eteensä näkemättä. Tuntuu meinaan, että näen ainakin kerran päivässä nykyään jotain mikä saa mut miettimään tätä elämää ja sit se hillitön ajatusmyrsky ja prosessointi mun pienessä päässäni et miks tää herättää mussa näitä tunteita ja mikä niiden tarkoitus on jne jne. Se on semmoinen villi oravanpyörä, mitä ei vaan voi pysäyttää.

Eilen oli myöskin neuvolapäivä ja tässä neuvolatädin kommentit Mimmistä: Iloinen ja aktivinen kaveri. Juttelee kovasti. Seisoo tukien ja ottaa sivuaskeleita. Hienosti kasvaa ja kehittyy. Vaaka ei vieläkään näyttänyt 10 kiloa vaan jäi hieman alle ja pituutta 74cm. Näyttäisi siis siltä, että voisi vielä jopa mahtua siihen Finskin vauvakoppaan mikä meille on siis varattuna. :) Silmänaluset Mimmillä on nyt hieman välillä punoittanut, joten niitä nyt seuraillaan ja rasvaillaan. Mennään sitten vielä ennen matkaa näyttämään, jos ei meinaa mennä ohi. Tuli tässä heti mieleen, että se vaippa-alueella ollut ihottuma on siis selätetty ja luultavasti oli sitä hiivaa kun sillä hiivarasvalla ohi meni. Tosin olihan siinä jotain vaikuttavaa ainetta myöskin bakteereihin, joten täysin varma ei voi olla. Neuvolassa keskusteltiin myös pitkään influenssarokotteen ottamisesta nyt kun sinne reissuun lähdetään ja päädyttiin nyt sitten rokote Mimmille ottamaan ja se eilen siinä samassa neidille annettiin. Paras suoja kuulemma olisi, että koko perhe rokotettaisiin, joten eiköhän mekin nyt sitten ne rokotteet huomenna Mimmin takia haeta vaikka ei olla kyllä koskaan otettu, eikä kyseistä tautia sairasteltu. Näyttäisi siltä, ettei Mimmi ainakaan rokotteesta mitään oireita saanut....hieman ehkä känäisempi kuin yleensä mutta ei lämpöä tai muuta mitään semmoista.

Citymarketin mainoksesta bongasin neidille uuden lelun ja se haettiin eilen samaisella neuvolareissulla. Brion ihana kävelyvaunu on juuri nyt oiva menopeli, kun eteenpäin ei vielä ilman tukea uskalla mennä. Mimmi hiffas heti homman juonen ja on tykännyt kovasti, kyllä vaan naurattaa ja vauhtia piisaa. Neuvolassa meille eilen sanottiin, että tammikuussa sitten seuraavan kerran ja sitten teillä ei enää ole vauvaa, huuuuiiiiiii!!Niin se vuosi on sitten kohta vierähtänyt ja meidän pikkuvauva kasvanut aika isoksi taaperoksi. Mihin se vuosi menikin?! No on tässä koitettu miettiä ihan joka hetkestä vaikka ei mulla nyt olekaan Mimmistä juuri sellaista vauvakuvaa, kun nyt haluaisin ottaa jne jne :D Kaikesta huolimatta ja raskaista lähtökohdista ponnistaen me ollaan kuitenkin selvitty hyvin. Uskallanko mä sanoa sen ääneen? No eihän sitä aikaa multa kukaan enää pois voi ottaa, joten uskallan sanoa. Välillä musta tuntuu, et tää arki puuduttaa kun tää on niin yks toikkoista ja musta tuntuu et pitäis päästä vaikka valokuvaamaan johonkin myrskyävälle merelle niin tietäis taas olevansa elossa ja sitten heti tuon ajatuksen jälkeen ääni mun sisälläni sanoo, että hei vähän aikaa sitten sä toivoit, että kaikki olis vaan hetken hyvin ja sais nauttia siitä tavallisesta arjesta!! Sitä mä olen nyt saanut ja toivon, että se kaikista mun hetkellisistä hairahduksista ja pohdinnoista huolimatta jatkuu juuri sellaisena yksitoikkoisena arkena. Äiti aina opetti, että jos ei ole onnea rahassa niin rakkaudessa. Lucky me!!

Juha Tapiota lainaten...

Mutten mitään, en ketään
alla ikivanhan auringon
en mitään, en ketään
enemmän kuin sua

Onni ja potta

Hi hi hiii, otsikko saattaa taktikoidusti johtaa teidät harhateille eli siis semmoinen myyvä 7 päivää otsikko. :)
Ihan oikeestikin noihin molempiin on kuitenkin syynsä, että miksi ovat siis otsikossa. Onni on ollut Mimmulin kanssa tänä aamuna taas niin ihana ja varovaisesti molemmilla on jopa semmoisia pieniä eleitä, että hei voitaisko leikkiä yhdessä. Tosi tarkkana saa edelleen olla, koska jos Onni innostuu niin se ei osaa varoa Mimmiä ja myöskin toisinpäin koska Mimmi ei yhtään varo Onnia vaan kiipeää vaikka yli jos Onni makaa juuri sillä kulkureitillä mikä Mimmilläkin oli mielessä. Tänään Onni kuitenkin ensimmäistä kertaa meni ihan itse Mimmin taputeltavaksi ja kääntyi jopa selälleen, aaaawwwwww!!!!! Ihana Onni, ehkä niistä vielä joku päivä tulee maailman parhaat ystävät?! Onni ei edelleenkää tykkää siitä, jos Mimmi koskee päähän ja ihmekös tuo koska pienet sormet ovat niin nopiat ja eksyvät silmiin jne ja korvista olisi myöskin kiva hieman kiskoa. Tässä asiassa ollaan koitettu olla hyvin johdonmukaisia ja tarkkoja. Olemme tietysti siis kieltäneet Mimmiä tekemästä näin ja näyttäneet esimerkkiä kuinka Onnia silitetään nätisti.

Tässä tämä aaaaawwwww-hetki :)....

Sitten aiheeseen potta!!! Ei ehkä suuri askel maailmalle, mutta iso askel Mimmille.....ihka ensimmäinen pisu pottaan, wuhuuuuu!!! Kumpsut toi viime vkonloppuna hienon pinkin Baby Bjönin potan, missä on siis kunnon selkänojakin. Hieman potta tuntuu kuitenkin isolta vielä, eikä neiti siinä oikein mielellään viihdy. Muutaman kerran ollaan kuitenkin kokeiltu ja tänä aamuna keksin Mimmin niin rakastamasta hammastahnatuubista hieman neidille tekemistä niin johan jaksoi hetken istua ja sitten se pisukin tuli. Mitenkään säännöllistä tää meidän pottailu ei vielä ole, mutta pikkuhiljaa reenaillaan.

Eilen vietettiin tietysti myöskin Mimmin iskän ensimmäistä isänpäivää. Rennoissa tunnelmissa meni tai iskälle annettiin muutaman muun lahjan lisäksi lahjaksi omaaaikaa, joten kultsi säbäili turnauksen merkeissä puoli päivää ja sitten syötiin yhdessä päivällistä. Ei siis mitään ihmeellistä, mennään sitten joku päivä tässä paremmin syömään. Yhdellä lahjalla laitettiin myöskin hyvä kiertämään ja meidän iskä siis osallistui uuden lastensairaalan talkoisiin. Ehkä näillä pienillä puroilla nyt sitten saadaan se kipeästi tarvittu uusi sairaala pystyyn vaikka mun yleinen mielipidehän on se, että on kerrassaan pöyristyttävää ettei tällä valtiolla ole rahaa rakennuttaa sitä sairaalaa ihan kokonaan valtion pussista!!! Sitä vartenhan niitä veroja piruvie maksetaan ja juu olisin samaa mieltä vaikkei meiltä lasta löytyisikään!! Ehkä tässä pian ollaan terveydenhuollon ja koulujärjestelmän kanssa samassa mallissa kuin jenkeissäkin....huoh!!

Tällä viikolla meillä onkin taas neuvolakin, joten myöhemmin sitten lisää neidin kehityksestä ja kasvusta. Muutenkin aikas vauhdikas viikko muskarin, lorutuokion, vauvauinnin, kyläilyjen ja reissujen merkeissä.

Pyhät oli ja meni

Sinne ne pyhät sitten hupsahti ja lauantaina meillä olikin melkoisen touhukas päivä. Aamulla aloteltiin vauvauinnin kuvauksista, missä neiti sukelsi niin hienosti. Toivottavasti saataisiin veden alta otetut kuvat pian, ainakin hienoilta näyttivät siinä kameran ruudulla. Seuraavaksi ohjelmassa oli siivousta ja noissa kotitöissähän Mimmi on kova äitiä jo auttamaan. Välillä kyllä tuntuu, että touhu menee siihen että neiti ehtii siinä sivussa myös toteuttamaan itseään ja siivouksen voi melkeinpä aloittaa alusta kun on mielestään päässyt loppuun. Mimmi on nyt oppinut avaamaan laatikot ja selvästi bongannut ne mieleisimmät laatikot tai siis mieluisimman sisällön ja tällä hetkellä se on ehdottomasti laatikko missä säilytetään lautasliinoja. Niitä kun on jostain kumman syystä päässyt kertymään satoja kappaleita ja kymmeniä erilaisia kuoseja jne niin Mimmin mielestä ne on niin kivoja ja ihmeellisen ihania leviteltäviä. Jeps, tarvii ilmeisemminkin hommata jotain millä laatikot pysyisivät edelleen kiinni.

No juu, sitten oli vuorossa se päivän paskin osuus eli haudalla käynti. Olen tosiaan vältellyt sitä puuhaa nyt monta kuukautta, koska siellä tulee aina niin paha mieli. Sain nyt kuitenkin mentyä ja vietyä kanervia jne. Paljon tuntui olevan ihmisiä liikenteessä siis siellä hautausmaalla ja jäin miettimään, että kuinka monta tarinaa ja elettyä elämää sinnekin mahtuu. Tajusin tässä juuri, että viime vuonna viime sunnuntai oli se päivä kun äiti oli viimeisen kerran sillain jotenkin kunnolla järjissään ja pystyttiin jostain vielä keskustelemaan. Muistan kuinka silloin lähdettiin terkkarilta ja totesin miehelleni, että voi vitsi kuinka hienoo olis jos tämmösiä päiviä olis vielä edes viikon. No eipä ollu ja kaipa ne olis osannu hyvässä saattohoidossa myös kertoa meille läheisille, että nyt lääkitys kovenee niin että todellisuus rupee menemään ja pikku hiljaa jalat alta jne. Katselin tässä juuri jotain ohjelmaa Tanskalaisesta saattohoitokodista, missä asiat tuntuivat onneksi olevan hiukan toisin....hienoa että edes jossain!! Tuntuu kai kaikista raskaimmalle miettiä juuri tätä aikaa, koska tällöinhän äiti jo niin sanotusti poistui ja eutanasia olisi todella ollut kaikkien kannalta ihanteellisin vaihtoehto. Itse kuolinpäivähän oli sitten jo pelkästään helpotus, kun se kuivutusprosessi vihdoin saatiin vähän yli kuukaudessa tehtyä.....siis ihan älytön aika ja eihän sen kuulemma niin pitkään olisikaan pitänyt kestää, mutta äidillä oli vielä vahva viiskymppisen sydän. Kyllähän sen sitten tiesi, kun pissakatetri meni tukkoon ja sakka oli jo niin paksua ja kaikki otettiin pois, että nyt ollaan lähellä. Siitäkin vielä kuitenkin 3 päivää se sydän löi vaikka hengityksestäkin huomas miten se vaikeutui ja silloin perjantaina sanoinkin jo lähtiessäni, että nyt olis aika äidinkin palata kotiin ja jättää tää elämä täällä ja nyt. Voi jeesus, että ne oli pitkiä päiviä ja ennen kaikkea pitkiä öitä odottaa että milloin se puhelin soi ja se viimeinen viesti saapuu. Olisin mä toisaalta halunnut olla paikalla, kun se viimeinen henkäys on mennyt mutta en mä sen mahan kanssa millään jaksanut nuokkua öitäkin siellä terkkarin sohvalla. Vai olisinko, olinko vaan liian heikko ja annoin liian helpolla periksi itselleni?!

No nyt mä eksyin taas pohtimaan niitä menneitä vaikka ajatus oli yrittää pysyä iloisemmassa. Illalla tosiaan sitten Mimmin kummien kanssa juhlittiin hieman neidin ensimmäistä Halloweeniä. Isänsä oli tuonnut sen super söpön leppäkerttuasun Bostonista, mutta enhän mä ehtinyt silloin illalla koko setistä kuvaa ottamaan. Sunnuntain puolella sitten kuitenkin neiti posetti äiskälle pikku kurpitsansa kanssa ja voi, että oli taas toisella hauskaa. Pienelle voi tuommoinen pieni kurpitsakin olla sitten niin ihmeellisen ihana asia!! Juuri ne tuolta isänsä kanssa heräili ja nyt mua vastapäätä istuu oikein itse aurinko. Voi tuota valloittavaa hymyä....I love it!!

tässä tämän aamun hymyä!!