Pyhät oli ja meni

Sinne ne pyhät sitten hupsahti ja lauantaina meillä olikin melkoisen touhukas päivä. Aamulla aloteltiin vauvauinnin kuvauksista, missä neiti sukelsi niin hienosti. Toivottavasti saataisiin veden alta otetut kuvat pian, ainakin hienoilta näyttivät siinä kameran ruudulla. Seuraavaksi ohjelmassa oli siivousta ja noissa kotitöissähän Mimmi on kova äitiä jo auttamaan. Välillä kyllä tuntuu, että touhu menee siihen että neiti ehtii siinä sivussa myös toteuttamaan itseään ja siivouksen voi melkeinpä aloittaa alusta kun on mielestään päässyt loppuun. Mimmi on nyt oppinut avaamaan laatikot ja selvästi bongannut ne mieleisimmät laatikot tai siis mieluisimman sisällön ja tällä hetkellä se on ehdottomasti laatikko missä säilytetään lautasliinoja. Niitä kun on jostain kumman syystä päässyt kertymään satoja kappaleita ja kymmeniä erilaisia kuoseja jne niin Mimmin mielestä ne on niin kivoja ja ihmeellisen ihania leviteltäviä. Jeps, tarvii ilmeisemminkin hommata jotain millä laatikot pysyisivät edelleen kiinni.

No juu, sitten oli vuorossa se päivän paskin osuus eli haudalla käynti. Olen tosiaan vältellyt sitä puuhaa nyt monta kuukautta, koska siellä tulee aina niin paha mieli. Sain nyt kuitenkin mentyä ja vietyä kanervia jne. Paljon tuntui olevan ihmisiä liikenteessä siis siellä hautausmaalla ja jäin miettimään, että kuinka monta tarinaa ja elettyä elämää sinnekin mahtuu. Tajusin tässä juuri, että viime vuonna viime sunnuntai oli se päivä kun äiti oli viimeisen kerran sillain jotenkin kunnolla järjissään ja pystyttiin jostain vielä keskustelemaan. Muistan kuinka silloin lähdettiin terkkarilta ja totesin miehelleni, että voi vitsi kuinka hienoo olis jos tämmösiä päiviä olis vielä edes viikon. No eipä ollu ja kaipa ne olis osannu hyvässä saattohoidossa myös kertoa meille läheisille, että nyt lääkitys kovenee niin että todellisuus rupee menemään ja pikku hiljaa jalat alta jne. Katselin tässä juuri jotain ohjelmaa Tanskalaisesta saattohoitokodista, missä asiat tuntuivat onneksi olevan hiukan toisin....hienoa että edes jossain!! Tuntuu kai kaikista raskaimmalle miettiä juuri tätä aikaa, koska tällöinhän äiti jo niin sanotusti poistui ja eutanasia olisi todella ollut kaikkien kannalta ihanteellisin vaihtoehto. Itse kuolinpäivähän oli sitten jo pelkästään helpotus, kun se kuivutusprosessi vihdoin saatiin vähän yli kuukaudessa tehtyä.....siis ihan älytön aika ja eihän sen kuulemma niin pitkään olisikaan pitänyt kestää, mutta äidillä oli vielä vahva viiskymppisen sydän. Kyllähän sen sitten tiesi, kun pissakatetri meni tukkoon ja sakka oli jo niin paksua ja kaikki otettiin pois, että nyt ollaan lähellä. Siitäkin vielä kuitenkin 3 päivää se sydän löi vaikka hengityksestäkin huomas miten se vaikeutui ja silloin perjantaina sanoinkin jo lähtiessäni, että nyt olis aika äidinkin palata kotiin ja jättää tää elämä täällä ja nyt. Voi jeesus, että ne oli pitkiä päiviä ja ennen kaikkea pitkiä öitä odottaa että milloin se puhelin soi ja se viimeinen viesti saapuu. Olisin mä toisaalta halunnut olla paikalla, kun se viimeinen henkäys on mennyt mutta en mä sen mahan kanssa millään jaksanut nuokkua öitäkin siellä terkkarin sohvalla. Vai olisinko, olinko vaan liian heikko ja annoin liian helpolla periksi itselleni?!

No nyt mä eksyin taas pohtimaan niitä menneitä vaikka ajatus oli yrittää pysyä iloisemmassa. Illalla tosiaan sitten Mimmin kummien kanssa juhlittiin hieman neidin ensimmäistä Halloweeniä. Isänsä oli tuonnut sen super söpön leppäkerttuasun Bostonista, mutta enhän mä ehtinyt silloin illalla koko setistä kuvaa ottamaan. Sunnuntain puolella sitten kuitenkin neiti posetti äiskälle pikku kurpitsansa kanssa ja voi, että oli taas toisella hauskaa. Pienelle voi tuommoinen pieni kurpitsakin olla sitten niin ihmeellisen ihana asia!! Juuri ne tuolta isänsä kanssa heräili ja nyt mua vastapäätä istuu oikein itse aurinko. Voi tuota valloittavaa hymyä....I love it!!

tässä tämän aamun hymyä!!