Kohtako meillä on jo taapero? :)

Nää päivät tuntuu taas vaan katoavan johonkin, ei ymmärrä!!! Kovin on mietteet jo siellä tulevassa matkassa ja et mitenköhän sekin menee. Melkoset kauhuskenaariot oon saanu jo itselleni luotua, kuinkas muutenkaan. Enhän mä nyt pystyis olemaan tämmöistä asiaa etukäteen stressaamatta. Huonosti on taas muutamana yönä Mimmiäkin nukuttuna tai neiti ollut sitä mieltä, että vähempikin yöuni riittäis. Itselläni taas aamuyöstä nuo asiat juoksee niin vinhaa vauhtia päässä, että ihan turha kuvitella klo 6.00 pidemmälle nukkuvansa. Muutamana aamuna olen nyt sitten lähtenyt uimaan....melkosia vaan ne eläkeläisetkin siellä hallilla. Ei ihan aina meinaa hermo kestää niitä niiden kälätyssessioita ja hyvä, kun mahtuu välistä uimaan. No eilen aamulla mun päivän pelasti täydellisesti isänsä kanssa uimaan tullut kehitysvammainen poika, siis se riemu kun hän pääsi sinne veteen!! Se oli jotain aivan ihanaa katseltavaa, kuinka pieneen joku voikin olla niin onnellinen. Pisti taas mietityttämään itsensä suhtautuminen tiettyihin asioihin. Täytyy kyllä samaan hengenvetoon todeta, että välillä on kauheen raskasta pysähtyä näkemään asioita. Olis kauheen helppo kulkea vaan siinä omassa vaaleanpunaisessa pumpulipilvessä laput silmillä ja olla juuri eteensä näkemättä. Tuntuu meinaan, että näen ainakin kerran päivässä nykyään jotain mikä saa mut miettimään tätä elämää ja sit se hillitön ajatusmyrsky ja prosessointi mun pienessä päässäni et miks tää herättää mussa näitä tunteita ja mikä niiden tarkoitus on jne jne. Se on semmoinen villi oravanpyörä, mitä ei vaan voi pysäyttää.

Eilen oli myöskin neuvolapäivä ja tässä neuvolatädin kommentit Mimmistä: Iloinen ja aktivinen kaveri. Juttelee kovasti. Seisoo tukien ja ottaa sivuaskeleita. Hienosti kasvaa ja kehittyy. Vaaka ei vieläkään näyttänyt 10 kiloa vaan jäi hieman alle ja pituutta 74cm. Näyttäisi siis siltä, että voisi vielä jopa mahtua siihen Finskin vauvakoppaan mikä meille on siis varattuna. :) Silmänaluset Mimmillä on nyt hieman välillä punoittanut, joten niitä nyt seuraillaan ja rasvaillaan. Mennään sitten vielä ennen matkaa näyttämään, jos ei meinaa mennä ohi. Tuli tässä heti mieleen, että se vaippa-alueella ollut ihottuma on siis selätetty ja luultavasti oli sitä hiivaa kun sillä hiivarasvalla ohi meni. Tosin olihan siinä jotain vaikuttavaa ainetta myöskin bakteereihin, joten täysin varma ei voi olla. Neuvolassa keskusteltiin myös pitkään influenssarokotteen ottamisesta nyt kun sinne reissuun lähdetään ja päädyttiin nyt sitten rokote Mimmille ottamaan ja se eilen siinä samassa neidille annettiin. Paras suoja kuulemma olisi, että koko perhe rokotettaisiin, joten eiköhän mekin nyt sitten ne rokotteet huomenna Mimmin takia haeta vaikka ei olla kyllä koskaan otettu, eikä kyseistä tautia sairasteltu. Näyttäisi siltä, ettei Mimmi ainakaan rokotteesta mitään oireita saanut....hieman ehkä känäisempi kuin yleensä mutta ei lämpöä tai muuta mitään semmoista.

Citymarketin mainoksesta bongasin neidille uuden lelun ja se haettiin eilen samaisella neuvolareissulla. Brion ihana kävelyvaunu on juuri nyt oiva menopeli, kun eteenpäin ei vielä ilman tukea uskalla mennä. Mimmi hiffas heti homman juonen ja on tykännyt kovasti, kyllä vaan naurattaa ja vauhtia piisaa. Neuvolassa meille eilen sanottiin, että tammikuussa sitten seuraavan kerran ja sitten teillä ei enää ole vauvaa, huuuuiiiiiii!!Niin se vuosi on sitten kohta vierähtänyt ja meidän pikkuvauva kasvanut aika isoksi taaperoksi. Mihin se vuosi menikin?! No on tässä koitettu miettiä ihan joka hetkestä vaikka ei mulla nyt olekaan Mimmistä juuri sellaista vauvakuvaa, kun nyt haluaisin ottaa jne jne :D Kaikesta huolimatta ja raskaista lähtökohdista ponnistaen me ollaan kuitenkin selvitty hyvin. Uskallanko mä sanoa sen ääneen? No eihän sitä aikaa multa kukaan enää pois voi ottaa, joten uskallan sanoa. Välillä musta tuntuu, et tää arki puuduttaa kun tää on niin yks toikkoista ja musta tuntuu et pitäis päästä vaikka valokuvaamaan johonkin myrskyävälle merelle niin tietäis taas olevansa elossa ja sitten heti tuon ajatuksen jälkeen ääni mun sisälläni sanoo, että hei vähän aikaa sitten sä toivoit, että kaikki olis vaan hetken hyvin ja sais nauttia siitä tavallisesta arjesta!! Sitä mä olen nyt saanut ja toivon, että se kaikista mun hetkellisistä hairahduksista ja pohdinnoista huolimatta jatkuu juuri sellaisena yksitoikkoisena arkena. Äiti aina opetti, että jos ei ole onnea rahassa niin rakkaudessa. Lucky me!!

Juha Tapiota lainaten...

Mutten mitään, en ketään
alla ikivanhan auringon
en mitään, en ketään
enemmän kuin sua