Hurjaa kehitystä

Taas on hetki vierähtänyt ja viikko yh-arkeakin tuli tuossa välissä vietettyä. Hyvinhän se meni, kun siihen vaan asennoituu ettei sitä omaa aikaa sitten juurikaan ole. Mimmi on kuitenkin jo aikas seurallisessa iässä niin kyllähän noissa leikeissä jne saa aikaa vietettyä. Äidin pää on hiukan jopa pyörällä siitä kehityksen määrästä mitä viimeisten 2 viikon aikana on tapahtunut. Kävely on varmistunut ja mennyt huimasti eteenpäin, neiti ottaa jopa talvikengät jalassa toppavetimissä jo muutamia askeleita, osaa laittaa palikoitaan tuommoiseen telineeseen, oppinut yhdistämään Dubloja toisiinsa ja hahmottaa hirmuisesti enemmän asioita kuten tietää mitkä palat menee mihinkin palapeliin, tosin ei osaa niitä kyllä vielä paikalleen laittaa. Näiden Dublojen kanssa on myöskin tullut selväksi, että neidillä on hyvin lyhyt pinna eli jos palikat ei HETI mene kohdilleen ja yhdisty niin alkaa semmonen kiukkupuhina. Isänsä mukaan neidillä on vielä lyhyempi pinna kuin äidillään ja äitihän kiihtyy kuulemma nollasta sataan sekunnissa. :D Sanoja ei vielä kyllä juurikaan tule, mutta matkii sanoja kiitos, tyttö, Onni eli siis meidän koiran nimi sekä oman nimensä Mimmi. Kiitoksenkin osaa selkeästi yhdistää oikeaan tilanteeseen, kun neidille antaa esim vesipullon tai jotain ni tulee semmonen kiitti kuulonen sana. Muuten se onkin sitten semmoista eri äänenpainoilla tulevaa YH-ääntelyä ja sormella osoittelua, että mitä milloinkin haluaa.

Iltarytmiä sain ihan kivasti tuon yh-viikon aikana muutettua niin, että enää ei mennä nukkumaan pullon kanssa vaan iltapullo juodaan nyt olohuoneen puolella mahdollisemman rauhallisessa tunnelmassa ja sen jälkeen sitten vielä pisulle ja hampaiden pesulle. Ihan kivasti neiti on oppinut tuosta kuitenkin unille rauhoittumaan. Tuttipullo on edelleen siis kuvioissa iltaisin ja aamuisin, nokkamukista ei vieläkään suostu juomaan muuta kuin vettä.

Tämä ruokailutouhu on myöskin mieltäni askarruttanut, että mihin vedän rajaa ja mitä annan tehdä. Sormiruokailu tai lusikkaharjoitukset kun menevät niin helposti sotkemiseksi vaikka ruokaa toki suuhunkin menee. Mutta mutta missä menee sen tutustumisen ja maistelun raja siihen pelleilyyn ja sotkemiseen nähden?! Missään nimessä en meinaan halua, että neiti oppii ruoalla leikkimään. Tässä nyt kuvissa yhden päivän hyvin sotkuiset ruokailut, lopuksi tarvitsee tietysti hieraista soossit vielä hiuksiin ja äiti huokaa. :D

Kovasti oltais myöskin toivottu, että kivat ulkoilukelit olis jatkuneet hieman pidempään mutta ei niin ei. En kyllä muista koska viimeksi olisi ollut näin surkea helmikuu, vettä vaan sataa lotkottaa. Mieli tekis kyllä johonkin reissuun ja pian, nyt kun tästä flunssastakin on selvitty!!! Ihmettelen kyllä, että tän kaiken harmauden keskellä ei sen enempää masenna. Toki ajatukset harhailee välillä vaikka missä, eihän siitä pessimistiluonteesta niin vain pääse eroon mutta välillä elä hetkessä projekti sujuu. Ehkäpä äidin vireystilaan on myös auttanut nämä kaikenmoiset smoothiesössöt mitä olen väsäillyt macalla ja chian-siemenillä höystettynä. Tuon ukko-kullan työmatkan jälkeen tilanne aina myöskin hieman kiristyy, kun toinen väsyneenä palaa ja itsekin on hiukan väsynyt tai lähinnä kai kaipaa jotain muutakin kuin tuon 1-vuotiaan kanssa kommunikointia. Sitten siinä hetki taas haetaan uomia, kun tuntuu että toinen tulee myöskin sekottomaan niitä rytmejä ja systeemejä ja kaiken mitä itse on hyväksi havainnut. Muutenkin välillä tuntuu, että niin hyvässä kuin pahassakin niin kiinni tuossa lapsessa. Välillä mietin, että olenko jo liian lähellä?!