Neiti sukelsi yksin

Niin se muuttui maisema taas valkoiseksi ja saatiin pakata kunnon toppavaatteet varmuuden vuoksi Tampereen reissuun mukaan. Isäntä lähtee 4 päiväksi Pohjois-Ruotsiin laskemaan heliskiitä ja mennään Mimmin sekä Onnin kanssa sukuloimaan. Kahden viikon päästä olis sitten jo lähtö Miamiinkiin ja tässä välissä pitäisi viedä Onni hoitoon Hankoon. Aikas meneväistä taas tämä meidän elämä. Noo tuolla Mansessa pysytellään ihan normi rytmissä, että eipä se juuri kotioloista poikkea.

Kenkien ostamista tuota reissua varten olen nyt pähkinyt, kun en haluaisi mitään mega kalliita kesäkenkiä ostaa sitä Miamin viikkoa varten, jos ne ei sitten kesällä enää mahdu jalkaan. Toisaalta kengät on kyllä todella tärkeät jalkojen kasvun kannalta ja että hyvät sekä tukevat kävellä. Ne meidän mustat talvinilkkurit on kyllä olleet todella hyvät ja Mimmi tykkää niillä selkeästi kävellä. Luulempa, että Bostonissa on vielä sen verran viileä, että niillä voidaan mennä siellä puistoon jne. No voihan niitä kenkiä katsoa Miamistakin, tosin en haluaisi siellä kaikkia päiviä missään ostoksilla luuhata vaan keskittyä perheen kanssa rantaelämään ja toivottavasti kauniiseen luontoon ainakin siellä Key Westin vierailulla. Täytyy yrittää tällä kertaa saada jotain reissukuulumisia tännekin raapustettua ja muutama fiilistelykuva.

Meillä on muuten taas edistytty. Maito on ruvennut maistumaan myös nokkamukista ruoan kanssa, wuhuuuuu!! Kyllä nää asiat vaan tuntuu suttaantuvan ihan omalla painollaan, kun ei niitä liikaa stressaa ja väkisin yritä muuttaa. Tosi hieno homma vaikkei niistä tuttipulloista nyt kokonaan ollakaan vielä eroon päästy. Ilta- ja aamumaidot saa edelleen mennä tuttipullosta.

Jos sitten tähän loppuun Molskiksen porukan ottamat sukelluskuvat viikon takaisesta vauvauinnista, jossa Mimmi sukeltaa ensimmäistä kertaa ihan yksin!! Äiskää kyllä jänskätti aikas paljon, mutta hienosti tuo pieni neiti vaan sukeltaa. Hiukan neiti oli sillain aina sukellusten jälkeen, että hei päästittekö mut sitten tosiaan ihan yksin tuonne?! Nyt ollaan käyty myös normi vuoroilla uimahallissa viikolla polskuttelemassa ja kyllä Mimmi vaan niin tykkää, terapia-altaan poreet on ihan pop!! Niin ja toiset kuvat sitten ulkoilemasta.

Tuo ihmeellinen nava!!

Kovin on keväistä näin Maaliskuuksi, mutta eiköhän niitä kylmiäkin kelejä vielä saada niinkuin sääennustukset ovat lupailleet. Mekin lähdetään taas viikoksi Tampereelle niin vaunuihin tarvii kyllä edelleen lampaantalja raahata mukana päiväunia varten jne. Pulkkakin on vielä pyörinyt suksiboksissa autonkatolla, vieläköhän sille olis sittenkin käyttöä tänä keväänä? :D Tänään on ollut kyllä mielettömän hieno ilma ja faceen juuri postasinkin, että kyllä vaan olis hienoa jos nyt pääsis keväthankia pitkin suksilla sivakoimaan. No lenkkeilty on ahkerasti ja eilen jopa haravoin ja osuinkin johonkin leppäkerttuyhdyskuntaan. En tiedä miten nyt sitten tulevista pakkasista selviävät?! Olin siis ehkäpä liian hätäinen noiden pihahommien suhteen.

Hih, kovin on kesäisiä kuvia näin vuodenaikaan nähden.

No sitten voin lopettaa tämän jaarittelun ilmoista ja kertoa hiukan Mimmulin kuulumisia. Neiti on nyt siis nukkunut viikon omassa huoneessa ja omassa sängyssä. Nukahtanut iltaisin todella hyvin ja nukkunut yönsä heräämättä. Rytmi olis nyt siis täydellinen, kun ottaa huomioon että iltaisin pestään ne hampaatkin iltamaidon jälkeen. Ameriikanreissu tulee siis juuri täydellisesti sekoittamaan meidän vaivalla rakentamat rytmit. :D

Tänään käytiin neuvolassa ja neiti sai ensimmäisen pistoksen hepatiittirokotetta, nyt voi sitten ehkä hiukan turvallisemmin syödä siellä reissussa. Toki tarkkana tarvitsee olla vaikkei nyt mikään maailman epähygienisin matkakohde olekaan. Saas nähdä nostaako tämä rokote kuumetta tai muuta vastaavaa. Päiväunet näyttää ainakin maistuvan normaaliin malliin.

Sunnuntaina käytiin ulkona syömässä ja neiti söi ensimmäisen oikean oman ravintola-annoksen....taas pitäisi varmaan päivitellä, että hitto mulla on jo niin iso tyttö!! Uskoisin, että matkaltakin siis jotain syötävää löytyy ja pilttipurkit voi unohtaa...noooh pientä hätävaraa lukuunottamatta.

Yks ongelmakin meillä on tai ainakin todella ärsyttävä tapa ja se on se, että Mimmi kaivaisi napaansa koko ajan tai navaa niinkuin hän itse asian ilmaisee. Näytettiin navaa tänään neuvolassakin ja mitään tulehdusta tai vastaavaa siinä ei pitäisi olla. Hieman se punoittaa, koska neiti sitä ronkkii esim AINA potalla istuessaan. Rasvannut sitä olen jne, mutta tuskin sitä kutittaa. Se nyt vaan on neidin mielestä niin ihmeellisen ihana tällä hetkellä. Raivostuttavaa kyllä, koska tarvitsee esim käyttää bodyä koko ajan jne....tarvii varmaan kohta laittaa siihen laastari, mutta muuttuuko se sitten vaan mielenkiintoisemmaksi?! No onneksi aika pieni murhe ellei nyt verille sitä kyni koska reissussa on aikas mahdotonta vahtia ettei sinne menisi rannalla hiekkaa jne.

Jeps, mutta nyt tarvitsee lähteä pinaattilettujen lämmitykseen ja toivoa, että neiti kohta heräilisi päikyiltä lähteäkseen muskariin. Torstaina on myös jännä päivä, silloin on taaperojumpassa sirkus-teema!!

Nyt ahdistaa

Kyllä vaan ahdistaa!! Mimmin pinnasänky siirretty eilen Mimmin omaan huoneeseen ja tänään neidin olisi tarkoitus nukkua ensimmäinen yö yksin omassa huoneessa. Viime yön minä olin evakossa Mimmin huoneen lattialla, kun isännällä joku vatsapöpö. Enkä todellakaan halua, että se tarttuu myös minuun ja Mimmiin. No eilen neiti nukahti omaan sänkyynsä todella hyvin ja nukkui omassa huoneessaan rauhallisesti aina aamu kahdeksaan asti, joten mulla ei pitäis olla mitään huolta. Asiahan tehdään niin kuin Mimmin parhaaksi ja johan on aikakin....mutta mutta kyllä ahdistaa. Meidän makkari näyttää musta niin tyhjälle, kun pinnis puuttuu ja sitten se huoli. Äidin kuoleman jälkeen ja Mimmin syntymän jälkeen nää tietyt asiat on vaan todella haastavia. Kuten nyt tämä asia ahdistaa hurjasti ja päässä pyörii että mitä jos jotain sattuu, kuten tulee tulipalo ja en ehdi Mimmiä pelastamaan? Joo koitan puhua itselleni järkeä, että kaikelta en vaan voi suojella ja tässä elämässä tapahtuu varmasti juuri niinkuin on tarkoitus. Se menettämisenpelko on vaan niin valtava, kun tietää kuinka paljon se sattuu ja millaiset jäljet se jättää. En usko, että selviäisin jos Mimmille sattuisi jotain. Sitä koittaa olla niin kovin suojeleva vaikka tiedän ettei se takertuminen ja ripustautuminenkaan mitään auta. Itse, kun oli äidin kanssa niin läheinen niin toisaalta tietysti toivon, ettei Mimmin koskaan tarvitsis kokea samaa. Mietin jo nyt kuinka kasvattaa Mimmistä niin vahva, että selviää paremmin kuin minä. Huh kuinka vaikeaa löytää kaikkeen se kultainen keskitie ja olla ajattelematta liikaa....se on kyllä ehdottomasti mun suurin paheeni tällä hetkellä. Enhän mä tosiaan voi ennustaa tulevaa, enkä sitä Mimmin puolesta elää. Yhtä hyvä äiti haluaisin olla ja siinä samassa hyvä ystävä Mimmille, ihan niin kuin oma äitini oli minulle. Itse tässä juurikin tällä viikolla oivalsin taas yhden asian äidin kuoleman jälkeen ja se on se, että elämä oli paljon helpompaa kun äiti oli täällä koska silloin pystyi sata prosenttisesti luottamaan siihen että jos jotain sattuu niin äiti hoitaa asian kuntoon. Semmosiahan ne äidit on!!! Tääkin ajatus on jo pitkään pyörinyt jossain mun ajitajunnassani ja nyt sain vihdoin sen puettu jonkinmoiseksi kunnolliseksi ajatukseksi.

Mutta joo semmosta kevyttä pohdintaa taas tänään. Vaikeita asioita nää tämmöiset. Sama on vähän Mimmin hoitoon viemisen kanssa. Jossittelen, että mitä jos sattuu jotain ja en ole paikalla. Syyttäisin siitäkin itseäni jne. Jotenkin ajattelee, että jos tekee itse kaiken niin on myös itse kaikesta vastuussa, eikä sitten voi syyttää ketään muuta kuin itseään jos jotain sattuu. No mutta se pinnis nyt tosiaan on siellä Mimmin huoneessa, palovaroittimet ja itkuhälyytin viritettynä eli ei sitten muuta kuin katsotaan kuinka meikäläinen saa ensi yönä nukuttua. :P

Mä olen kyllä niin perinyt tämän puolen luonnettani äidiltäni ja tämän huolehtimisen. Nyt sen ymmärtää, eikä sille vaan voi mitään....aina se tulee olemaan se äidin oma pieni tyttö kenet haluaisi säilöä syliinsä ja peitellä pumpuliin!!

Pilkahdus kevättä

Tää harmaa talvi on saanut kyllä mielen välillä niin synkäksi, että hoh hoijaa. Olisin niin kaivannut sitä lunta, pakkasta ja hiihtolatua!! Eikä tarvitse laskiaisena ainakaan pulkkailla. No sitä, kun ei nyt ole luvassa niin en millään malttaisi odottaa sitä tulevaa Miamin matkaan. Eilen silittelin Mimmin uudet kesävaatteet, neidillä näyttää olevan sini-keltainen kesä, raikkailla raidoilla ja pilkuilla...kuinkas muutenkaan. :D Okei, tarvii varmaan hommata joukkoon jotain pinkkiä ja valkoista ettei käy liian tylsäksi. Siitä se hyvä mieli sitten tulee, kun kuvittelee Mimmin niissa vaatteissa tepsuttelemaan. Elämän pieniä iloja siis, eikö?

Eilen sentään edes aurinko pilkahteli ja motivoi meidät pitkälle vaunulenkille. Tuli jopa muutama hölkkäaskel otettua. Niin masentavaa huomata kuinka surkeessa kunnossa sitä onkaan. Olen jo sitäkin tässä miettinyt, että nyt rupeaa olemaan se korkea aika, kun pitäis miettiä millaista esimerkkiä haluaa Mimmille näyttää liikkumisen ja syömisten kanssa. Makeaa en vieläkään haluaisi Mimmille antaa, joten syytä ruveta miettimään että milloin ja missä karkkia ja muita herkkuja syö, kun Mimmi haluaa melkeinpä kaikkea nykyään maistaa jos jotain kädessäni näkee. Helpommallahan siinä sitten pääsis, ettei tarvis pahoittaa toisen mieltä eikä tunkea itseensä sitä kaikkea epäterveellistä. Muuten kun tuo itsehillintä tuntuu olevan aikas heikko. Sekin on vähän semmoista henkistä kamppailua itsensä kanssa, kun toisaalta haluaisi olla tiukka itselleen mutta toisaalta miettii että kerran täällä vaan ollaan ja jos huomenna kuolen niin kyllä vaan se jäätelö tänään maistuu hyvälle. Joo joku vois sanoo tähän, että kohtuus kaikessa ja niinhän se kai hyvä olis.

Se samainen eilinen aurinko inspiroi mua myöskin kokeilemaan Mimmille sen uutta GAP:n kevättakkia. Hommattiin tuo kaunis punainen takki viime reissulta Bostonista ja se sopi Mimmille oikein hyvin. Kuvissa takin kanssa H & M:n sukkapöksyt ja pipo sekä RAP-TEX talvinilkkurit. Neitikin nautti suunnattomasti, kun pääsi pariksi minuutiksi ulos ilman toppahaalaria. Kauempaa ei kyllä uskaltanut olla, sen verran viileää vielä oli vaikka plussalla mennäänkin. Tässä on sitä elämän iloa tuhat kiloa ja iskälle lentosuukkoja!!