Kyllä vaan ahdistaa!! Mimmin pinnasänky siirretty eilen Mimmin omaan huoneeseen ja tänään neidin olisi tarkoitus nukkua ensimmäinen yö yksin omassa huoneessa. Viime yön minä olin evakossa Mimmin huoneen lattialla, kun isännällä joku vatsapöpö. Enkä todellakaan halua, että se tarttuu myös minuun ja Mimmiin. No eilen neiti nukahti omaan sänkyynsä todella hyvin ja nukkui omassa huoneessaan rauhallisesti aina aamu kahdeksaan asti, joten mulla ei pitäis olla mitään huolta. Asiahan tehdään niin kuin Mimmin parhaaksi ja johan on aikakin....mutta mutta kyllä ahdistaa. Meidän makkari näyttää musta niin tyhjälle, kun pinnis puuttuu ja sitten se huoli. Äidin kuoleman jälkeen ja Mimmin syntymän jälkeen nää tietyt asiat on vaan todella haastavia. Kuten nyt tämä asia ahdistaa hurjasti ja päässä pyörii että mitä jos jotain sattuu, kuten tulee tulipalo ja en ehdi Mimmiä pelastamaan? Joo koitan puhua itselleni järkeä, että kaikelta en vaan voi suojella ja tässä elämässä tapahtuu varmasti juuri niinkuin on tarkoitus. Se menettämisenpelko on vaan niin valtava, kun tietää kuinka paljon se sattuu ja millaiset jäljet se jättää. En usko, että selviäisin jos Mimmille sattuisi jotain. Sitä koittaa olla niin kovin suojeleva vaikka tiedän ettei se takertuminen ja ripustautuminenkaan mitään auta. Itse, kun oli äidin kanssa niin läheinen niin toisaalta tietysti toivon, ettei Mimmin koskaan tarvitsis kokea samaa. Mietin jo nyt kuinka kasvattaa Mimmistä niin vahva, että selviää paremmin kuin minä. Huh kuinka vaikeaa löytää kaikkeen se kultainen keskitie ja olla ajattelematta liikaa....se on kyllä ehdottomasti mun suurin paheeni tällä hetkellä. Enhän mä tosiaan voi ennustaa tulevaa, enkä sitä Mimmin puolesta elää. Yhtä hyvä äiti haluaisin olla ja siinä samassa hyvä ystävä Mimmille, ihan niin kuin oma äitini oli minulle. Itse tässä juurikin tällä viikolla oivalsin taas yhden asian äidin kuoleman jälkeen ja se on se, että elämä oli paljon helpompaa kun äiti oli täällä koska silloin pystyi sata prosenttisesti luottamaan siihen että jos jotain sattuu niin äiti hoitaa asian kuntoon. Semmosiahan ne äidit on!!! Tääkin ajatus on jo pitkään pyörinyt jossain mun ajitajunnassani ja nyt sain vihdoin sen puettu jonkinmoiseksi kunnolliseksi ajatukseksi.
Mutta joo semmosta kevyttä pohdintaa taas tänään. Vaikeita asioita nää tämmöiset. Sama on vähän Mimmin hoitoon viemisen kanssa. Jossittelen, että mitä jos sattuu jotain ja en ole paikalla. Syyttäisin siitäkin itseäni jne. Jotenkin ajattelee, että jos tekee itse kaiken niin on myös itse kaikesta vastuussa, eikä sitten voi syyttää ketään muuta kuin itseään jos jotain sattuu. No mutta se pinnis nyt tosiaan on siellä Mimmin huoneessa, palovaroittimet ja itkuhälyytin viritettynä eli ei sitten muuta kuin katsotaan kuinka meikäläinen saa ensi yönä nukuttua. :P
Mä olen kyllä niin perinyt tämän puolen luonnettani äidiltäni ja tämän huolehtimisen. Nyt sen ymmärtää, eikä sille vaan voi mitään....aina se tulee olemaan se äidin oma pieni tyttö kenet haluaisi säilöä syliinsä ja peitellä pumpuliin!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti