ekalla lomalla

Mimmin iskä lähti tosiaan työmatkalle Bostoniin, joten me päätimme Mimmin kanssa suunnata viikoksi Tampereelle kyläreissuun. Pitkään mietin, että olisiko tätä uutta arkea helpompi pyörittää yksin kotona missä kaikki tarvittavat vermeet vai lähteä tänne missä sitten auttaviakäsiä kuitenkin saatavilla ja auto kaupassa käyntiin jne. Eiköhän me tehty ihan oikea päätös, koska hyvin on arki täälläkin sujunut ja auttavaisia käsiä sekä tätejä on riittänyt. Ihanaa on ollut nähdä ystäviä, tehdä pitkiä kärrylenkkejä aurinkoisessa kevätsäässä sekä parantaa maailmaa. Olis varmaan kyllä pää hajonnut, jos olisin joutunut olemaan viikon vaan kaksin Mimmin kanssa, eikä mitään muuta sisältöä koko viikossa kuin vaipan vaihtoa ja tissittelyä. Tietysti itse pikkuneiti on ilo, mutta ei sen kanssa voi vielä kauheesti ajatuksia vaihtaa.

Reissu piti tietysti aloittaa vierailulla Vauvatalo Johannaan, koska unohdin hoitopöydän alustan kotiin niin haettiin sitten tänne oma. Meinashan meille tulla oikein tappelu siellä, kun minä halusin ihan perus alustan reunoilla, mutta iskä olisi välttämättä halunnut ostaa pinkin Nasu-Nalle Puh alustan prinsessalle...hhhhmmm mihinköhän tässä vielä joudutaan ?! No little puppy and tiny friends alusta sieltä nyt kuitenkin mukaan lähti sekä pienenä heräteostoksena konttauskypärä tulevaisuutta silmällä pitäen, pakko se oli kuitenkin nyt ostaa koska se on samaista tähtikuosia kuin Mimmin huoneen sisustus. :D

Alusta on toiminut hienosti ja tykkään, että siinä on reunoja kun joudun tuossa ruokapöydän päällä vaippaa vaihtamaan jne. Neiti onkin taas panttaillut tota kakkaansa ja tavaraa on tullut nyt vain kolmen päivän välein. Tänä aamuna odotus taas palkittiin ja neiti päästeli tyytyväisenä tähän alustalle heti kun pääsi vaipasta eroon. Tykkää muutenkin päästellä pissatkin heti sen jälkeen, kun pylly on pesty. :D
Vaikka kakka on tullut harvakseltaan niin ei onneksi ole ollut kauheen känkkäränkkä. Massua toki vääntää välillä ja pieru raikaa, mutta onneksi sitä ei kuitenkaan tarvitse itkeä pää punaisena. Vaihdan nyt kuitenkin kokeilumielessä tuon öljypohjaisen D-vitamiinin tänään vesipohjaiseen Jekovit D-vitamiiniin. Katsotaan, jos se palauttaisi kakkaamista nopeammaksi. Neitihän kakkas kerran päivässä ennenkuin rupesin antamaan tota D-vitamiinia.

Yötkin on mennyt ihan mukavasti yhtä yötä lukuunottamatta, välillä neiti nukkuu jo semmoisia 4-5 tunnin pätkiä. Enää en ole herätellyt 2,5 tunnin jälkeen syömään niinkuin aluksi piti, että saatiin se kaltaisuus häviämään. Nykyisin kyllä sitten huutelee  tuolta kopastaan, kun nälkä yllättää.

Mimmi on saanut myöskin aivan ihania lahjoja, nyt on pikkuisia sametti- ja farkkumekkoja sekä ihmeellisen ihana Sophie-kirahvi. En ollut koskaan kuullutkaan tämmöisestä trendi purulelusta. Sophie löytyy kuulemma  kaikilta Hollywood vauvoiltakin. Lelua on valmistettu siis jo 50-vuotta Ranskassa käsityönä. Sophie on myöskin luomulelu, valmistettu luonnonkumista jne. Sophie The Giraffe myöskin vinkuu, joten saapi nähdä kuinka mukava kirahvi se Onni-veikan (mustaruskea Rottweiler poika) mielestä onkaan!! Voipi olla, että lelu katoaa niin sanotusti parempiin suihin. :D
Kiitokset vaan tädeille trendikkäistä lahjoista, on se hyvä että jotkut huolehtii tästäkin puolesta!!

Mukavaa on saada iskäkin kuitenkin pian kotiin...niin ja ne kaikki tuliaiset ;D Ei vaan ikävä täällä jo on ja taitaa olla siellä rapakon takanakin. Joka päivä ollaan laitettu kuitenkin Mimmin kanssa kuvatervehdys Facebookin kautta niin iskäkin on nähnyt mitä täällä on puuhailtu. Tässä muuta niistä....niin ja mukava tuo Baby Björnin sitteri.

Söpistelyä

Meillä on ollutkin täällä melkoisen vauhdikas aamu. Ensin ähellettiin koko aamuyö kakkaa kolmen kakattoman päivän jälkeen ja sitten kun se viimein tuli niin sitten sitä olikin taas niin ettei meinannut vaippojen reunat riittää ja huh mikä haju. Multa meinas nyt tosiaan laatta lentää ekan kerran, kun sitä vaippaa ruvettiin vaihtamaan. Olenkin odottanut tätä, koska tähän asti olen aina ollut itsekin kakomassa jos joku toinen oksentaa vieressä tai kun kavereiden muksujen kakkavaippoja on pitänyt vaihtaa. Monet ovat sanoneet, että oman lapsen kakka on sitten eri asia. No tähän asti se on ollutkin. Kovin onnellinen olin kuitenkin, kun se kakka vihdosta viimein taas tuli ja tytsyn olo helpottui kummasti. Tästä kakkaamisen onnesta meikäläisen tarkkaavaisuus kuitenkin herpaantui ja tungin suolaliuoksen sijasta Cuplatonta neidin nenään!!! Sit säädettiin ja imettiin tolla nosefridalla sitä tököttiä toisen nenästä, meikäläinen tietysti ihan paniikissa et nyt se tukehtuu siihen. No eihän siinä onneksi mitään vahinkoa päässyt syntymään, eikä tuo aine onneksi nenäänkään joutuneena vaarallista ole. Mutta tässä sen huomaa, että kun väsyneenä tekee ja purkit on melkein samanlaiset niin tekevälle voi sattua ihan mitä vaan!!!

Seuraavaksi vuorossa oli vierailu neuvolaan, missä oli ihan perus tarkastukset pituuksineen, painoineen ja pään mittauksineen. Neiti oli kasvanut kuulemma oikein kivasti ja painoa olikin nyt melkein sen 5 kiloa ja pituuttakin oli tullut melkein sen 2cm lisää eli melkein siellä 55 cm huidellaan nyt. Neuvolantäti sanoikin, että ihan silmilläkin huomaa, että neiti on kasvanut ja pyöristynyt. Tottahan sen on oltavakin, koska muutama niistä pienimmistä vaatteista on jäänyt auttamattomasti liian pieniksi.

Neuvolan jälkeen, kun neiti oli sitten makeassa unessa päätin ottaa neidistä muutaman kuvan samalla, kun riisuiduimme vaipan vaihtoon. Tässä lopuksi muutama niistä näytille ja koitettiin me semmoinen söpistelykuva sen karvahatunkin kanssa ottaa, ei tosin ihan nakkena....eikä siitä nyt muutenkaan ihan vision veroista tullut mutta söpistelykuva kuiteskii. :D On se hauska harrastus tuo valokuvaaminen!!

Mimmin garderoobi

Jaahans ei oltu viime yönä ihan yhtä onnekkaita, taisi neiti nukkua siis päivälläkin vähän liian hyvin. Näin kuuden aikaan se sitten yleensä saakin hyvin unenpäästä kiinni, mutta koska äiti on tottunut heräämään tähän aikaan niin en yleensä malta mennä enää nukkumaan vaan vietän pari tuntia omaa laatuaikaa ja syön rauhassa aamupalaa jne. Ehkä pitäisi nukkua....no josko ensi viikolla opin kun olen tuon pikkuneidin kanssa kaksin iskän reissatessa Bostoniin työmatkalle. Josko mekin sitten seuraavalla kerralla päästään jo vaikka mukaan, nyt tehtiin vaan piiiitkä tuliaistoivelista ja etukäteen tilattiin jo Disney Storesta yksi pehmeä paketti sinne iskän työpaikalle. :D Voi kaikkia ihania Minni ja Nalle Puh juttuja!!

Tähän asti olenkin melkolailla välttynyt kaikilta turhilta vaateostoksilta, mitä nyt viime viikolla sorruin ostamaan ensimmäisen pienen söpistely mekon. Eihän se varmasti käytännöllinen ole, eikä sitä varmaankaan tule montaa kertaa käytettyä mutta oli ihan pakko. Tähän alle tähtibody ja tähtikuvioiset sukkikset niin voi ei...laitetaan sitten vaikka ristiäisiin päälle kun kastemekko rupeaa ahdistamaan.

Tämmönen, eikö olekin aivan ihana? KappAhlista Newbie-sarjaa, mistä löytyy vaikka ja mitä ihanaa ja tähtikuoseillakin!!! :D Materiaalit on myös tosi pehmeitä, mikä on ainakin itselleni tärkeä asia Mimmille vaatteita ostaessani. Myöskin esim. Henkka Maukalta löytyy bodeja siitä luomu puuvillasta, kestävät hyvin pesua ja ovat muutenkin semmoisia perus hyviä käyttövaatteita. Vaikea oli ennen Mimmin tuloa tietää, että minkä kokoista ja kuinka paljon niitä perus bodeja nyt esimerkiksi tarvitsee. Ihan muutamaa vaatetta lukuunottamatta olin ostanut kaiken koosta 56 alkaen ja siitä sitten ylöspäin. Merkeistä riippuen näissä kokojutuissakin on huimia eroja, toisen merkin 56 voi olla tosi pieni ja jollain toisella huiman suuri. Äitiyspakkauksesta ei valitettavasti montaakaan tähän alkuun sopivaa vaatetta löydy, lukuunottamatta yksiä kivoja Tuttan potkareita. Noita bodeja meneekin päivässä kaikista eniten, sanoisinko että 2-3 bodya heitän päivän aikana pyykkikoriin. Pyykkikone meillä hurruttaakin nykyään parin päivän välein ja pesuaineena olen käyttänyt Arielin semmoista sensitive pesunestettä. Lisäksi olen silittänyt vaatteet aina pesun jälkeen, en tiedä pitäisikö mutta mielestäni on kiva kun tuntuvat sitten vielä pehmeämmiltä ihoa vasten.

Yllä olevassa kuvassa niitä Mimmin mukavimpia vaatekappaleita (ainakin äidin mielestä). Tähtikuvioinen yöpuku on Stockkan alesta muutamalla eurolla ja nallepöksyt samoin alekorista, maksoivat muistaakseni kolme euroa Sellon yhdessä lastenvaateliikkeessä. Pöksyissä parasta on materiaali ja se etteivät kiristä tai purista tuosta vyötäröltä mihinkään suuntaan, helpot myöskin pukea ja riisua vaipan vaihdon yhteydessä. Valitettavasti jäävät kohta jo pieneksi ja olenkin harmitellut, että miksen ostanut joka kokoa noita pöksyjä mutta eihän sitä silloin tiennyt että ne olisivat niin hyvät. Yöpuvussa on samoja hyviä puolia ja muutenkin nämä yökkärimalliset haalarit on mielestäni tosi käteviä, saman tyylisiä haalareita olenkin nyt ostanut muutaman lisää. Tässä Mimmi esittelee Prismasta ostettua Muumi-haalari, mikä on myöskin ihana ja kätevä.

Viimeiseksi tarvitsee vielä esitellä varmastikin se kätevin vaatekappale ja se turhin, mutta niin ihana....

Tämä body on siis todella kätevä, koska siinä on nuo tumppuosat valmiina. Mimmi kun ainakin huitoo noilla käsillään menemään välillä niin että naamassa on helposti punaiset viirut terävistä kynsistä. Pelottaa, että huitoo vielä silmäänsä. Kynsiäkään ei olla kuitenkaan kauheasti uskallettu vielä leikellä, koska neuvolantäti sanoi että jos leikkaa vähänkin ihoa rikki niin voi tulla helposti tulehdus mihin tarvitaan sitten ihan suoneen laitettava antibioottikuuri. Muiden bodyjen kanssa, missä ei näitä näppäriä tumppuosia ole niin ollaan käytetty hanskoina H & M:ltä ostettuja sukkia (myydään kolmen parin pakkauksissa). Sukat sopii juuri sopivasti pikku kätösiin ja niissä on vartta enemmän kuin tavallisissa tumpuissa niin eivät lähde heti ekasta heilautuksesta kädestä, lisäksi materiaali on hengittävämpi kuin monissa tumpuissa näin sisäkäyttöön.

Tuo ihana turhake on sitten taas Stockkan Hulluilta, tähtikuosilla oleva toppapuku....niin ihana!! Eikä siinä varmasti mitään vikaa ole, mutta se on auttamattomasti liian pieni (oma vika tietty kun noin pienen ostin). Mallillisestikin se on kuitenkin huono, koska hihat ovat todella kapeat ja samoin nilkkaosissa on tuommoiset tikkaukset, mistä jalat pitäisi ängetä tuonne "pohjalle". Tänne kun yrität sitten paketoida jo semmoisessa fleece-välipuvussa olevaa mustekalaa niin ei tule yhtään mitään paitsi Mimmiltä parku ja äidille hiki. Muutenkin on ollut vaikea miettiä, että kuinka paljon tuolle tytsylle tulee pukea päälle kun lähdetään kärrylenkille, kauppaan tai autolla neuvolaan jne. Välillä tuntuu, että on ihan yli topattu mutta parempi kai niin kuin että kylmissään olisi. Harmittaa vieläkin, että otettiin tämä pukeutumisasia niin myöhään neuvolassa puheeksi ja oltiin ehditty jo hankkia noita toppapukuja. Neuvolantäti meinaan suositteli semmoista untuvapussia minkä saa kiinni turvaistuimeen ja vauvan voi vaan sujauttaa sinne, semmonen olisi varmastikin kätevä mutta en taida nyt enää muutaman kuukauden takia semmoista raaskia hommata ja sitten jää nuo jo olevat vaan käyttämättä. Täytyy myöntää, että vaikka rakastan talvea niin olishan nää ekat kuukaudet varmaankin kesälapsen kanssa helpompia ainakin näin pukemisen kannalta katsottuna.

Tässä vielä kuvat ihanasta "lumikarhunpoika-hatusta", minkä meidän mamma on jostain ostanut ja mitä Mimmi inhoaa ylitse kaiken (niinkuin muitakin hattuja, lakkeja, pipoja). :D Hattu on kuitenkin oikein lämmin joten neiti joutuu sitä käyttämään jatkossakin. Äiti myöskin haaveilee vielä semmoisesta söpistelykuvasta, missä neiti olisi nakkena lampaantaljalla tuo pelkkä hattu päässä....ehkä me joku päivä saadaan semmoinen räpsästyä!!

Söpistelyä.....

Imettämisen ihanuus

Niin olisihan se varmasti ihanaa, jos sitä maitoa tulisi kunnolla. Tämäkin meijeri on ruvennut pikkuhiljaa toimimaan paremmin ja paremmin, mutta ei sitä vieläkään niin paljoa tule että ilman lisä maitoa selvittäisiin. Monenlaista kikkakolmosta on tullu kokeiltua, pilsnerin juonnista lämpöhauteisiin jne. Parhaiten taitaa kuitenkin auttaa tuo uni, mikä kummasti vähentää stressiä jne. Täytyykin tässä heti hehkuttaa, että viime yönä neiti nukkui ensimmäisen kerran melkein 6 tuntia putkeen. Neljän pintaan yöllä syötiin ja sitten iskä katsoi vaipan ja nukutti neidin uudelleen, minä sain painua takaisin sänkyyn....jiiihaaa!! Neiti oli nukahtanut viiden pintaan uudelleen ja veteli siitä sitten melkein ysiin eli kuukauteen ekan kerran meillä sai nukkua ihan kunnon yöunet. Neuvolantäti olisi varmasti vihainen, koska monta tärkeää ruokailukertaa jäi nyt välistä. Lisäksi neiti on nukkunut nyt hyvin melkein koko aamupäivän ruokailua lukuunottamatta....pitäisköhän mun jo huolestua että jotain on pielessä vai onkohan Mimmi vaan tyytyväinen?!

Neuvolassahan jo synnytysvalmennuksen yhteydessä puhuttiin, että imetyksen kanssa voi olla monenlaista ongelmaa ja tuolloin ajattelin että mitä sitä stressaamaan, jos maitoa ei tule niin sitten annetaan pulloa. Yllättävän vaikea sitä on kuitenkin ollut hyväksyä, että maitoa ei tarpeeksi tule. Jotenkin tuntee, että on pettänyt itsensä ja Mimmin. Lisäksi kantaa koko ajan huolta siitä, että saako tyttö nyt tarpeeksi ruokaa jne. Lisäksi harmittaa antaa maitoa tuolta pullosta, kun selkeästi huomaa että neiti saa siitä jonkun verran ilmaa massuunsa (vaikka pullot onkin Aventin jotain sellaisia mistä ei pitäisi ilmaa mennä). Puklailee myöskin enemmän kun syö pulloa, koska ahneuksissaan imasee varmasti vähän enempi mitä massuun mahtuu. Lisäksi olen huomannut, että ahnehtiessaan vetäsee välillä maitoa niin paljon suuhunsa että meinaa tukehtua siihen (tätä tapahtuu myöskin tissillä välillä jos maitoa tulee hyvin). Noihin ilmavaivoihin meitä neuvottiin antamaan maitohappobakteeria ja Cuplatonta, en osaa sanoa onko noista hyötyä ollut. Onneksi neiti ei nyt kuitenkaan itke pää punaisena vaikka pierua tuleekin välillä paljon ja kakkaa pitää äheltämällä äheltää. Kakkaaminen on muuttunut viime viikon aikana niin, että enää ei tule monia kakkoja päivässä vaan parin päivän välein tulee semmoiset mega kakat mitä on sitten melkeinpä kainaloita myöden. Aluksi olin todella huolissani, mutta tämä on kuulemma täysin normaalia ja vauvat voivat olla kuulemma useita päiviäkin kakkaamatta?! Toivottavasti ei tästä nyt väli enää pitene, koska massu on nytkin välillä jo ihan pömpöllään ja varmasti hieman kipeäkin ennenkuin se kakka sieltä tulee.

Lisä maitona olemme antaneet Nannia, ihan siitä syystä että sitä annettiin Jorvissakin niin katsoin että sillä on hyvä jatkaa. Jotkut jauheet olisivat kai parempi laatuisiakin, mutta täytyy sanoa etten jaksa enää semmoisten kanssa ruveta pelaamaan. Pulloina on tosiaan Aventin pulloja ja niihin sopiva sähköinen Aventin rintapumppu.               Aluksi tuntui, ettei tuosta rintapumpusta ole mitään hyötyä kun ei sillä saa kunnon imua eikä maitoakaan siis juuri tule. Taisi olla kuitenkin vaan siitä kiinni ettei maitoa yksinkertaisesti vaan tullut. Nyt pumpulla saa aikas helposti ja nopeasti pumpattua yhden aterian neidille, sitä enempää maitoa ei kerralla tule joten ei tarvitse ruveta ainakaan lahjoitusmeijerinä toimimaan. Pullot ja pumpun olen hommannut Tampereen Vauvatalo Johannasta ja lisäosia ( esim. tuttiosia, mitkä siis menevät ikäkuukaisien mukaan) saa helposti esim Prismastakin. Niin ja itsehän olisin hommannut vaan yhden pullon, onneksi tuo Vauvatalon osaava henkilökunta tajusi suositella useamman pullon ostamista. Yhtä pulloa saisi olla pesemässä koko ajan, joten tässä pullorallissa on hyvä olla useampi pullo mitä voi sitten kerralla pestä ja desinfioida.

Imetysliivit olen hommannut Helsingin Kampin Bebesistä. Merkiltään ne on tämmöiset  Bravado The Body Silk Seamless ja täytyy sanoa että nää on kyllä oikein mukavat päällä ja oikein helpot käyttää. Lisäksi hommasin kavereiden suosituksesta tietysti sitä hemmetin kallista Lansinoh tissirasvaa. Siitä olikin aluksi todella hyötyä, kun nännit oli ihan ruvella ( miten noin pienellä tyypillä voikin olla niin kovat imuvoimat?! ). Nyt pärjätään jo ilmankin.

Eiköhän tässä ollut nyt ne tärkeimmät ajatukset tästä imetyshommasta. Ei tullu ihan niin syvällistä tekstiä tällä kertaa. Loppuun voin kuitenkin todeta, että se hyöty tästä osittaisesta pulloruokinnasta ainaski on, että iskäkin voi osallistua syöttämiseen. Tuolla ne nytkin syöpöttelee ja kuuluu vaan lässytystä "voi että kuinka söpö sä oletkaan". Joku on todellakin vienyt jo koko käden!!! :D 

Pelinavaus

Olen alottanut tämän blogitekstin jo kymmeniä kertoja, enkä oikein tiedä mistä aloittaisin tai miksi ylipäätään rupean tätä blogia kirjoittamaan. No josko Mimmi vaikka joskus isompana eksyisi tätä lukemaan, olkoon tämä siis vähän kuin päiväkirjaa yhteisestä matkastamme tässä elämässä. Yhteinen taipaleemme tähän asti ei ole ollut kovin helppo, ainakaan minun osaltani. Pikkuneiti taisi kuitenkin kasvaa hyvin äiskän massussa vaikka en ehtinytkään kovin paljon raskauden aikana miettiä omaa hyvinvointiani. Söin huonosti, nukuin liian vähän, stressasin ja olin todella surullinen, koska äitini vakava sairaus ( umpisuolen umpilisäkkeestä lähtenyt vatsa/suolistosyöpä ) varjosti ihan kaikkea. Siitä paskasta sairaudesta ja kaikesta kurjuudesta mietin monta kertaa, että olisin voinut blogia kirjoitaakin. Olisi ollut monta kertaa asioita, mihin olisi voinut ottaa kantaa ( saattohoito, eutanasia jne ) ja purkaa vain pahaaoloaan “paperille”. En tiedä olisiko kukaan jaksanut niitä vuodatuksia lukea, mutta ehkä siitä olisi voinut jollekin vertaistukeakin olla. Ei ole kuitenkaan helppo katsoa vierestä ja koittaa tässä kotonakin välillä hoitaa läheistään joka kärsii niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tuskaisesta vuodesta on jäänyt monet hetket pysyvästi mieleeni, eivätkä ne varmasti koskaan unohdu….hetki kun kuulee oman äitinsä sanovan ettei halua vielä kuolla, hetki kun sanotaan ettei mitään ole enää tehtävissä ja saattohoito alkaa, hetki kun pitelet viimeistä kertaa poisnukkunutta äitiäsi kädestä kiinni ja katsot sitä kuihtunutta kalpeaa olemusta ja ikävä on järisyttävän suuri vaikka tiedätkin, että nyt on kipu ja kärsimys poissa. Eihän sen elämän näin pitänyt mennä, eihän?!

Äippälomalle jäin pari viikkoa ennen kuin olisi virallisesti pitänyt, koska ennenaikaisia supistuksia oli melkein joka päivä ja söin niihin Panadolia. Päivät olivat todella pitkiä, kun heräsin aamulla töihin klo 5.00 ja työpäivän jälkeen menin aina sairaalaan äitiä katsomaan, kotona olin siis aina illalla noin klo 19-20 pintaan. Yläpaineet huiteli välillä tiesmissä ja sokerinrasitustesteihinkin jouduin, kun virtsaan ilmestyi sokereita. Stressistähän nämä kaikki varmasti johtui, mutta ei sitä kuolemaan johtavaa riutumista oikein voinut tunteettomanakaan katsella. Viimeisen kuukaudenhan äiti oli melkeinpä vihannes, eikä häneen juuri saanut enää kontaktia paitsi välillä ihan hetkellisesti. Voin kertoa, että siinä joutui itse käymään melkoisen vuoristoradan läpi….kun tajuaa että järjellinen kommunikaatio on ohi, haluaisit silti ruokkia toisen vaikka toinen ei halua syödä (olin välillä niin vihanen, että olis tehny mieli heittää ne ruokakipot seinään), haluaisi että toinen pääsisi mahdollisimman nopeasti pois ja silti itket siinä sängyn laidalla sitä tulevaa luopumista vaikka periaatteessa olet joutunut luopumaan jo kauan aikaa sitten. Muutamille ystävilleni totesinkin äidin kuoleman jälkeen, että olisin voinut käydä vielä sitä ruumistakin joka päivä kylmiössä katsomassa, se olisi ollut kuitenkin jotain konkreettista mitä koskettaa ja minua häiritsi ajatus siitä että äiti joutui ihan yksin siellä kylmiössä olemaan….vaikka eihän se sielu siellä tietenkään enää ollut, pelkkä kuori vain. Tästä syystä hautajaispäivä oli varmaankin elämäni raskain päivä tähän asti, nähdä se arkku ja kuinka se sitten lopulta lasketaan sinne maahan…se lopullisuus…

Kaikki nämä asiat pyörivät synnärilläkin mielessäni. Synnytys oli vaikea vaikka olin tietysti ajatellutkin, että se tulee sattumaan. Kaiken sen kivun keskellä kuitenkin välillä mietin, että kuinka paljon kipua ja toimenpiteitä äiti kestikään vuoden aikana ja jo ennen sitä joten eihän mulla pitäis olla mitään syytä valittaa. Mutta kyllä meinasi usko loppua kolmannen ebiduraalin jälkeen, kun kätilö totesi että nyt kohtu on 10cm auki mutta vauva ei ole vielä tarpeeksi alhaalla ja nyt ruvetaan harjoitusponnistelemaan supistusten aikana vauvaa alemmaksi. Jep, jep, helpommin sanottu kuin tehty.
Lapsivedet meni tosiaan siis kotona 00.30 ja Jorvissa olimme noin klo 8.00 aamulla. Supistuksen alkoi tasaisina puoli kolmen pintaan ja sen jälkeen en pystynyt enää nukkumaan vaan steppailin pitkin kämppää ja muutenkin pystyasennossa oli kaikista helpointa olla.
Jorvissa pääsin heti toiveideni mukaan ammeeseen, mutta se ei ollutkaan niin mukaavaa kun olin kuvitellut koska vesi ei saanutkaan olla niin kuumaa mitä olisin sen halunnut olevan. Ammeessa kuitenkin jo silloin hippasen tuntuvat selkäkivut poistuivat ja olo oli ihan ok. Kahden tunnin lilluttelun jälkeen olin kuitenkin niin jäässä, että hampaat kalisten nousin ammeesta ja oli aika siirtyä synnytyshuoneeseen. Siinä sitten harjoittelin ilokaasun ottamista ja keinuttelin kiikkustuolissa pari tuntia lämpöpussi selässäni.

Selkäkivut rupes olemaan kuitenkin sitä luokkaa, että klo 14 pintaan sain ensimmäisen ebiduraalin, minkä aikana kohtu aukenikin hyvin sinne 6-7 senttiin. Tämän jälkeen sain siis vielä 2 lisäannosta ja kello oli varmaankin sitä seiskan pintaa illalla, kun näitä kauhunhetkiä koettiin ja oli tarkoitus aloitella näitä harjoitussupistuksia. Koitin olla pystyssä ja “sängyllä” ja keinutuolissa ja missään ei ollu hyvä olla….huusin, itkin, oksensin ja rukoilin lisää ebiduraalia….tässä vaiheessa selkääni lyötiin aquarakkuloita ja alakautta budendaalipuudutusta. Rakkulat veivät kivun hetkellisesti, koska niiden laittaminen sattui ja kirveli niin paljon että huomio katosi muusta kivusta. Mikään ei kuitenkaan auttanut siihen hillittömään selkäkipuun, mikä johtui siis siitä että Mimmi oli naama selkäänipäin ja painoi näin ollen selkääni kun yritti laskeutua.

Kello kahdeksan vaihtui sitten kätilöiden vuoro, mikä oli varmaankin se mun pelastus. Tämä kohdalleni sattunut kätilö oli aivan huippu, pisti heti tuulemaan eikä juurikaan kysellyt. Tarkisti tilanteen ja totesi ettei vauva ole vielä tarpeeksi alhaalla. Sain 4 ebiduraalin pikana ja ruvettiin odottelemaan josko vauva laskeutuisi niin, että ponnistamisen voisi aloittaa. Tässä vaiheessa olin aivan poikki ja koko kroppa tärisi. Mitattiin kuumeita jne jne, mutta koska vauvalla oli kaikki hyvin niin päätettiin jatkaa. Itse olisin ollut ihan valmis lähtemään leikkaussaliin, mutta kätilö vakuutteli minut siitä, etten vielä haluaisi keisarinleikkauksesta toipumista tähän päälle. Heti, kun tunsin että ebiduraalin vaikutus rupeaa hälvenemään niin valtasi paniikki mieleni, en halunnut sitä selkäkipua takaisin. Onneksi kätilö näki tuskani ja päätti toimia ennenkuin ebiduraalin vaikutus kokonaan katoaa. Kätilö sutaisi äkkiä lisää budendaalipuudutusta ja totesi, että sitten koitetaan tosissaan ponnistaa vauvaa alaspäin kun ei se muuten laskeudu. Molemmat kätilöt siis asemiin molemmin puolin niin, että sain jalkapohjani heidän lantioitaan vasten, omista reisistä takaa kiinni ja Petri työntämässä ja tukemassa selästä ja sitten vaan hommiin….ja voi pojat siinä ponnistamisessa mä olin kuulemma täydellinen. Tein kaiken mitä ohjeita huudettiin ja ponnistin niin paljon kuin pystyin vaikka happi meinas loppua. Kätilö repi paidasta, Petri työnsi ja minä ponnistin….tää vaihe ei onneks sitten enää sattunut vaan pysty keskittymään vaan siihen ponnistamiseen ja kaikesta huolimatta jostain se sisu sitten saattaa se pieni ihminen tähän maailmaan vaan löytyi ja noin 20 minuutin ponnistamisen jälkeen Mimmi oli maailmassa. Mehän ei tiedetty kumpi sieltä tuli ja hetken aikaa kesti ennenkuin tajusin edes kysyä, että kumpiko hän on. Strategisetmitat olivat 3920 kg ja 53 cm. Siinä se pikkuinen nyytti sitten makasi rinnallani paidan sisällä tuhisemassa ja kätilö veteli samaan aikaan muutaman kerroksen tikkejä alapäähäni, kivut olivat hävinneet kuin seinään ja olin onnellinen että se oli vihdoin ohi!!

Seuraavana päivänä olo oli pirteä ja olisin ollut valmis lähtemään kotiin vaikka samantien. Mimmistä käytiin ottamassa verikokeita, koska infektioriski oli olemassa kun lapsivedet meni niin aikaisin ja lisäksi tarkistettiin sokerit ja bilirubiiniarvo.

Keskiviikkona oma olo oli sitten heikompi, takana oli melkein kaksi kokonaan valvottua vuorokautta, maito ei kunnolla noussut vaikka Mimmi imi hienolla otteella ja teki reppana kaikkensa että maitoa olisi tullut, paino laski ja tyttö muuttui keltaisemmaksi ja meikäläiseltä meinasi usko loppua. Keskiviikkona saimme onneksi perhehuoneen ja Petri pystyi jäämään avuksi sairaalaan. Kyllä niinä yksinäisinä yön tunteinakin olinkin taas jo ehtinyt miettiä, että kuinka yksinäistä ja kamalaa äidillä olikaan ollut viettää niitä kuukausia siinä samaisessa rakennuksessa vaikka silloin olin itse ajatellut, että käydäänhän me kuitenkin katsomassa. Eipä se kuitenkaan kauheesti mieltä lohduttanut, että  päivällä joku kävi katsomassa kun sitten yksin piti jäädä sinne murehtimaan.

Torstaina sitten vihdoin saimme Mimmille lisämaitoa, kun paino oli laskenut tarpeeksi ja olin joutunut jo yöllä soittamaan kelloa, että tulevat katsomaan tytön hengitystä. Neiti oli jo niin nälkäinen, että ylihengitti ja höhelsi siinä tissillä niin paljon ettei pystynyt keskittymään itse imemiseen. Torstaina oli myöskin lastenlääkärin tarkistus, missä keltaisuuden lisäksi todettiin liian löysät lonkat. Lääkärin lonkkaluennon jälkeen palasin täysin tyrmistyneenä huoneeseemme, enkä voinut enää pidätellä itkua. Samoihin aikoihin kätilöi toi myöskin paperin synnytykseni kulusta. Mimmi oli 181 syntynyt lapsi, samainen numero kuin äitini hautapaikan numero minkä minä olin muutama viikko aikaisemmin niistä monista valinnut. Sori kaverit, moni voisi ajatella että sattumaa mutta minä uskon että kaikella on tarkoituksensa….olin siis aikalailla pois tolaltani kun ihana ystäväiseni tuli käymään. Onneksi hän sai minut katsomaan asiaa niin, että tämä oli varmastikin positiivinen merkki ja äiti halusi vain kertoa, että hän tietää Mimmin tulleen tähän mailmaan. Tätä ystävää en voi koskaan kiittää tarpeeksi siitä mitä hän äidinkin eteen teki. Siinä vaiheessa, kun jo olemassa olevatkin ystävät ovat valmiita poistumaan takavasempaan kun eivät tiedä mitä sanoa jne tulee ihminen joka on valmis ystävystymään, auttamaan, kuuntelemaan ja seisomaan rinnalla pyytettömästi, tekemään loppupeleissä jopa asioita kuten syöttämään ja huolehtimaan, seisomaan sängyn reunalla silloin kun meillä omaisilla ei voimat riittäneet niin siihen kiitokseen ei vaan sanat riitä ja loppupeleissä hän oli varmasti meistä se, joka ensimmäisestä leikkauksesta asti todella tiesi mitä meillä on edessä!! KIITOS, tiedät kyllä kuka!!!

Viimein tuli sitten perjantai ja lisä maidon ansiosta paino oli kääntynyt nousuun ja bilirubiiniarvot laskuun. Lääkäri väänteli vielä lonkat uudelleen ja kirjoitti seurantalähetteen lastenkirurgille (missä olemme nyt jo käyneet ja lonkat ovat siis korjaantuneet itsestään ja nyt kunnossa, seurantaa jatketaan neuvolassa). Pääsimme vihdoin kuitenkin kotiin!!! Voi mikä ihana helpotus!!!!

Täällä sitä on nyt sitten melkein kohta 4 viikkoa harjoiteltu yhteistä arkea ja aikas kivastihan se on lähtenyt menemään. Minun luonteellani stressin aiheita löytyy tietysti joka päivälle ja vahdin lapsosta kuin haukka, mutta ehkä se siitä. Nyt kun olen päässyt vauhtiin niin josko ensi kerralla esittelisin sitten vaikka vähän Mimmin huonetta ja muita hankintoja, mitä olemme pikkuneidille tehneet. Tämä oli nyt vaan tämmöinen pelinavaus ajatuksiini ja hiukka taustaa Mimmin maailmaan tulosta. On se ihmeellisen ihana ja super pelottavaa kuinka toiseen voikin rakastua niin nopeasti ja palavasti!! Sain olla itsekin onnekas melkein 53 vuotta ja tuntea sen äidin rakkauden, nyt sitten saan itse jakaa sitä eteenpäin….jos pystyn edes puoliksi yhtä hyvään kuin oma äitini pystyi niin olen onnistunut hyvin. Mimmin näkeminen oli äidin viimeinen syy taistella, se ei valitettavasti toteutunut ja olen siitä ikuisesti katkera…hän olisi ollut maailman paras mummo ja todellakin riemuinnut kansamme tästä pienestä ihmeestä. Toivottvasti äiti kuitenkin näet sieltä jostain ja kuljet Mimmin suojelusenkelinä….niinkuin sinulla oli tapana minulle sanoa “muista enkelit ovat kanssasi”…